Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Oulussa surraan surmattua pubin työntekijää: Tällainen hän oli

Kirvessurmaajan uhrina kuollut baarityöntekijä tunnettiin äärimmäisen ystävällisenä miehenä, joka tuli toimeen kaikkien kanssa.

KESKIVIIKKONA alkuillasta Oulun Itä-Tuirassa sijaitsevassa Tuisku Pubissa oli rauhallista. Ravintolatyöntekijän lisäksi baarissa oli vain viisi asiakasta. Mikään ei kielinyt tulevasta hirmuteosta.

– Poliisi kertoi, että kaksi miestä oli pelaamassa biljardia, kaksi miestä istui pidemmässä tuvan pöydässä, ja yksi nainen oli myös asiakkaana, baarin omistaja Markku Kaakinen kertoo.

Keskiviikkoisin pubissa järjestetään myös visa, jonka oli määrä alkaa totuttuun aikaan kello 20.

Tällä kertaa kaikki kuitenkin meni toisin. Sisään tuli tummiin pukeutunut mies, joka löi kahta muuta miestä kirveellä. Toinen surmatuista kuoli pubin sisällä, toinen ulkona.

Poliisi ei vielä torstaina osannut sanoa, kuinka kauan surmaaja ehti olla baarissa ennen veriteon tekemistä. Kaikki kuitenkin tapahtui todella nopeasti.

Teon jälkeen surmaaja pakeni paikalta joko kävellen tai polkupyörällä.

HÄTÄKESKUKSEEN tuli ensimmäinen puhelu kello 17.46. Soittaja ilmoitti miehestä, jota on lyöty astalolla Oulun Tuirassa.

– Ilmoituksen mukaan mies makasi maassa. Hieman myöhemmin tuli toinen soitto miehestä, joka on loukkaantunut baarin sisäpuolella, rikoskomisario Petri Savela Oulun poliisista kertoo.

Molemmat miehet kuolivat kirveeniskujen aiheuttamiin vammoihin. Poliisien saapuessa paikalle mitään ei ollut enää tehtävissä heidän pelastamisekseen.

Toinen surmattu oli vuonna 1940 syntynyt oululaismies. Poliisin mukaan vielä ei voi varmuudella sanoa, oliko hän baarin asiakkaana vai satunnainen ohikulkija.

Toinen uhri oli vuonna 1969 syntynyt baarin työntekijä.

– Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että baarityöntekijä surmattiin ensin, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ari-Pekka Kouva keskusrikospoliisista kertoi torstaina.

Tekijän motiivista ei ole tietoa. Poliisin mukaan tilanne vaikuttaa yksittäistapaukselta. Tekoihin ei näytä osallistuneen muita henkilöitä eikä niille näytä olevan poliittisia tai uskonnollisia motiiveja.

MONI jäi kaipaamaan uhreja.

Nuorempi miehistä oli työskennellyt Tuisku Pubissa viisi vuotta, ja hänet muistetaan miehenä, joka tuli hyvin toimeen myös kanta-asiakkaiden kanssa.

– Hän oli erittäin, erittäin ystävällinen ja mukava henkilö kerta kaikkiaan, kuten muukin baarin henkilökunta, kanta-asiakkaisiin lukeutuva itätuiralainen Esko Isomaa kertoo.

Baarin omistaja Markku Kaakinen on samoilla linjoilla.

– Hän oli hyvin ystävällinen – palvelualan täysiverinen ammattilainen.

Mies oli myös vapaa-ajallaan aktiivinen: hän harrasti muun muassa jalkapalloa, kuntosalia ja snookeria.

– Snookerissa hän kävi ihan kisoissakin pelaamassa, Kaakinen kertoo.

SURMAPUBIN kanta-asiakaskunta on läheisissä väleissä, ja yhteisen olohuoneen järkyttävät tapahtumat tuntuvat monista uskomattomilta.

– On järkyttävää, että tällaista tapahtui niin mukavassa ja rauhallisessa paikassa, Esko Isomaa päivittelee.

– Siellä käy monista maista olevia ihmisiä, eikä siellä koskaan ole ollut minkäänlaista rasismia. Ei koskaan minkäänlaista.

Ravintolan omistaja ei ole varma, onko hän nähnyt surmista epäiltyä 35-vuotiasta miestä baarissaan aikaisemmin.

– Menen huomenna käymään poliisilaitoksella katsomassa hänen kuvansa ja olen sitten todennäköisesti vähän viisaampi, Kaakinen arvelee.

Tällä hetkellä paikallispubi on kiinni.

– Siellä on vielä siivottavaa. Pitää katsoa myös, miten henkilökunta jaksaa. Perjantaina menemme jäljellä olevan henkilökunnan kanssa työterveyteen keskustelemaan, Kaakinen toteaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

  2. 2

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  3. 3

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  4. 4

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  5. 5

    Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

  6. 6

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  7. 7

    Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

  8. 8

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  9. 9

    Synttärionnea! Leonore täyttää 3 vuotta – katso suloiset kuvat ilmeikkäästä prinsessasta

  10. 10

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  3. 3

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  5. 5

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  6. 6

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  7. 7

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  8. 8

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  9. 9

    Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

  10. 10

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

  2. 2

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  3. 3

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  4. 4

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  5. 5

    Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

  6. Näytä lisää