Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Metsästä löytyneitä arvohuonekaluja myytiin nettihuutokaupassa – rikossyyte nurin

Mööpelien matka metsään saattaa jäädä ikuiseksi arvoitukseksi.
Keski-Suomen käräjäoikeus hylkäsi syytteen, jonka mukaan kaksi veljestä olisi syyllistynyt kavallukseen myytyään metsästä löytämiään arvokkaita huonekaluja. Huvilamurrosta käynnistynyt huonekalujen erikoinen tarina näyttää jäävän täysin avoimeksi.

Tarina käynnistyi alkuvuodesta 2012, kun Pirkanmaalla asuvan pariskunnan omistamalle vanhalle, kesäasuntona toimivalle maatilalle murtauduttiin Petäjävedellä, Keski-Suomessa. Asunnosta vietiin omaisuutta kuten huonekaluja.

Murto paljastui keväällä. Jonkin ajan kuluttua omistajille selvisi, että heidän omistamiaan huonekaluja kaupiteltiin Huuto.net-verkkohuutokaupassa.

Arvohuonekaluja olivat muun muun muassa tanskalaisen modernismin kärkinimen Arne Jacobsenin suunnittelema Pre Pop -kalusto, taideteollisuuden valtionpalkinnon saaneen Esko Pajamiehen suunnittelema Bonanza-kalusto ja puinen, yli 130 vuotta vanha sohva. Varastetun irtaimiston arvoksi arvioitiin noin 2800 euroa.

Luulivat jätteeksi

Suurin osa arvokkaimmasta irtaimistosta oli jo myyty, kun poliisi puuttui asiaan. Myyjä kertoi löytäneensä tavarat veljensä kanssa Jyväskylän metsästä muoveilla peitettynä.

Tavarat löytyivät eräänlaiselta epäviralliselta kaatopaikalta. Paikka ei ole kovin kaukana murtokohteesta. Veljekset luulivat tavaroiden olleen hylättyä jätettä, joten he ottivat ne haltuunsa ja kuljettivat pakettiautolla metsästä pois.

Myyjänä toiminut veli kertoi saaneensa tavaroista muutaman sata euroa. Hän antoi puolet rahoista veljelleen.

Kihlakunnansyyttäjä vaati veljeksille ehdollista vankeusrangaistuksesta kavalluksesta. Syyttäjän mukaan veljekset olivat syyllistyneen arvokkaiden huonekalujen anastukseen ja niiden myymiseen edelleen.

Oikeus katsoi kuitenkin, etteivät todisteet tahallisesta anastamisesta olleet riittävät. Huonekaluja, jotka olivat metsässä osin kastuneetkin, voitiin pitää hylättynä jätteenä. Koska syytteet hylättiin, veljekset saavat pitää myynnistä saamansa rahat.

Huonekalujen seikkailun alkuvaihe – eli itse murto ja kuljettaminen metsään – on edelleen selvittämättä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    4. 4

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    5. 5

      Bottaksen tilanteesta mielenkiintoinen paljastus – näin erikoisesti voi käydä tämän kauden jälkeen

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Helsingin Tapaninvainiossa suuri tulipalo – pelastuslaitos julkaisi paljonpuhuvan kuvan liekkimerestä

    8. 8

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    9. 9

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    10. 10

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    4. 4

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    5. 5

      Bottaksen tilanteesta mielenkiintoinen paljastus – näin erikoisesti voi käydä tämän kauden jälkeen

    6. Näytä lisää