Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Parivaljakon käsittämätön tihutyö hotellissa – “Haarukkaakin oli yritetty iskeä oveen”

Pitkämielinen hotellin omistaja toivoo korvausta oudosta tihutyöstä.
Huoneistohotelli Marjan omistaja Marja Hämäläistä odotti ikävä yllätys perjantaina Mikkelissä. Torstain ja perjantain välisenä yönä hotellin huoneessa yöpyneet kaksi parikymppistä nuorta miestä rikkoivat oven ikävällä tavalla. Tuhotusta ovesta levisi pian kuva sosiaaliseen mediaan.

– Asiakkaat olivat iskeneet huoneen oveen huoneesta löytämiään esineitä. Oveen oli isketty mm. sakset, korkkiruuvi ja tölkinavaaja. Haarukkaakin oli ilmeisesti yritetty iskeä oveen, mutta se ei ollut onnistunut. Lisäksi nuoret miehet ottivat mennessään mukaansa ilman lupaa kahvikeittimen ja kahvia. He eivät edes maksaneet majoitustaan, Marja Hämäläinen harmittelee.

– Tein asiasta rikosilmoituksen poliisille ja poliisi onkin jo ilmeisesti selvillä tekijöistä. Tällaista ei voi hyväksyä, mutta jos nuorukaiset ilmoittautuvat poliisille ja korvaavat vahingot eli majoituksen hinnan ja oven vaihtamisen, lupaan, että asia on sillä selvä, pitkämielinen Hämäläinen kertoo.

– He eivät ehkä ymmärtäneet, että pienyrittäjälle tällainen iskee kovasti. En voinut tietenkään tarjota huonetta seuraavalle asiakkaalle, kun ovi piti ensin korjata. Lisäksi huone piti siistiä ja tuulettaa. Pelkkä oven vaihto maksoi lähes kolmesataa euroa, Hämäläinen täsmentää.

– Nuoret miehet olivat ilmeisesti menneet majoitukseen seuraavaksi Cumulukseen, sillä sieltä soitettiin minulle ja kerrottiin, että kahvinkeittimeni ja kahvipurkkini oli jätetty sinne tahallaan. Sain sentään nämä takaisin. Vetoan nyt nuorukaisiin, että he ilmoittautuisivat poliisille ja korvaisivat vahingot, Hämäläinen sanoo.

Hämäläinen jakoi hotellinsa Facebook-sivuilla kuvan palautetusta kahvinkeittimestä.

Jos kuva palautetusta kahvinkeittimestä ei näy, voit katsoa sen täältä.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Länsi-Savo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  4. 4

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  5. 5

    Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

  6. 6

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  7. 7

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  8. 8

    Kommentti: Trumpin vanha kikka ei hämää ketään – hallinnossa vallitsee täysi kaaos

  9. 9

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  10. 10

    Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  5. 5

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  6. 6

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  9. 9

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  10. 10

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  4. 4

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  5. 5

    Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

  6. Näytä lisää