Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Raha heiluttaa hallituksia

Matkailu avartaa ja panee ajattelemaan.
Ecuador on entinen banaanitasavalta Etelä-Amerikassa. Meillä tunnetuin ecuadorilainen on valtakunnan vävypoika Antonio Flores. Öljytulot ovat 2000-luvulla parantaneet maan hyvinvointia monin tavoin. Köyhyys on vähentynyt ja keskiluokka kasvanut. Hallitus panostaa vakavasti 15-miljoonaisen kansan terveydenhuoltoon ja koulutukseen.

Ecuadoria on siunattu historialla ja monipuolisella luonnolla, jotka kasvattavat matkailutuloja vauhdilla. Tunnetuin nähtävyys ovat Galapagossaaret, joilla Charles Darwin kävi 180 vuotta sitten pohtimassa lajien syntyä. Tyynenmeren rantaa on ruhtinaallisesti. Andeilla voi tutustua inkojen kulttuuriin. Ecuadorin Amazon on oma maailmansa.

Globalisaatiolla, joka on nostanut väkeä köyhyydestä eri puolilla maailmaa, on myös kääntöpuolensa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Niinpä öljyn hinnan lasku uhkaa myös Ecuadorin kehitystä. Suomellehan halvasta öljystä on etua, mutta myös haittaa kun venäläisten ostovoima heikkenee.

Vanhan sanonnan mukaan köyhät ovat köyhiä siksi että rikkaat ovat rikkaita. Tällä viikolla Sveitsin Davosin talousfoorumissa keskustellaan tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan 1 prosentti maapallon asukkaista omistaa jo puolet maapallon varallisuudesta. Maailman 85 rikkainta henkilöä omistavat yhteensä saman verran kuin köyhimmät 3,5 miljardia ihmistä. Köyhin puolikas omistaa vain prosentin maailman varallisuudesta.

Myös jotkut talouseliitin jäsenet ovat ilmiöstä huolestuneita. Yletön vauraus eristää rikkaat muusta yhteiskunnasta. Yhteiskuntarauha on vakavasti uhattuna, kun rahalla voi ostaa poliitikoilta mieluista lainsäädäntöä. Yhdysvalloissa rikkaiden verotus on parinkymmenen vuoden aikana keventynyt tuntuvasti samalla kun tulot ovat moninkertaistuneet.

Euroopassa pankit, saksalaispankit etunenässä, lainasivat holtittomasti rahaa Välimeren maiden kansalaisille. Kulutusjuhlan jälkeen Angela Merkel vaati Saksan luotottamia kansakuntia kiristämään vöitään. Pankit, niiden johtajat ja isojen asiakkaiden sijoitukset pelastettiin veronmaksajien varoin. Tavalliset velalliset jätettiin oman onnensa nojaan.

Amerikkalainen sijoittajamiljardööri Warren Buffet on esittänyt verottoman tulon alarajan tuntuvaa nostoa. Presidentti Barack Obama vaatii televisiossa pääomatuloille kovempaa verotusta. Demokratiassa sellaista voi esittää. Venäjällä Vladimir Putin tuskin innostuu ajatuksesta, onhan hän oligarkki itsekin. Kiinan kommunistipuolueen määräävissä elimissä istuu kymmeniä miljardöörejä.

Köyhimmätkin suomalaiset kuuluvat maailman rikkaimpaan kymmenykseen.

Suomessa tuloerot ovat maailman mitassa olemattomat. Köyhimmätkin suomalaiset kuuluvat maailman rikkaimpaan kymmenykseen. Kehitys kulkee silti meilläkin samaan suuntaan, tuloerot kasvavat. Samalla syntyy uusia syrjäytyneitä, kun vanhat ammatit katoavat eikä aikuisväestö opi helposti uusia.

Huikeitten tuloerojen Ecuadorissa demokratia on kaiken aikaa uhattuna. Kun uudistuksia lykätään ja etuja leikataan, yhteiskuntarauha alkaa rakoilla. Omistava luokka haluaa turvata etunsa kaikissa oloissa. Siellä päin maailmaa pelätään, että Ecuadorista tulee uudelleen banaanitasavalta.

Kirjoittaja on kirjailija ja entinen EU-parlamentin jäsen.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

    2. 2

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    3. 3

      Hirvittäviä julmuuksia lapsille tehnyt pariskunta vankeuteen Englannissa – tuomarikin pidätteli kyyneliä

    4. 4

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    5. 5

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    8. 8

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    9. 9

      Norjan mäkihyppytähden tyly arvio Janne Ahosesta: ”Entinen suuruus, jolla ei ole enää mitään annettavaa”

    10. 10

      10 ajatusta seksin aikana, jotka kielivät parisuhteen ongelmista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    7. 7

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    8. 8

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    9. 9

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    10. 10

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

    2. 2

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    3. 3

      Hirvittäviä julmuuksia lapsille tehnyt pariskunta vankeuteen Englannissa – tuomarikin pidätteli kyyneliä

    4. 4

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    5. 5

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    6. Näytä lisää