Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Wahlroosille tulossa 62 000 euron Nordea-potti - lisääkin vielä luvassa

Osakkeet
Nordean ja Sammon hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos on saamassa tänä vuonna jättimäisen osinkopotin.
Nordean tulos kasvaa ja pankin hallitus ehdottaa korotuksia osinkoihin. Pankin osakkeenomistajilla onkin tiedossaan lihava tilipäivä: osakkeenomistajille lohkeaa yhtiön tuloksesta yhteensä 2,5 miljardia euroa.

Nordean hallitus ehdottaa, että osinko nousee 44 prosenttia. Hallituksen ehdotuksen mukaan osinkoa maksettaisiin siten tänä vuonna 0,62 euroa per osake, kun viime vuonna yhdestä osakkeesta maksettiin 0,43 euroa.

Sampo on 21,4 prosentin omistusosuudellaan Nordean suurin yksittäinen omistaja. Wahlroos taas on Sammon suurin henkilöomistaja: hänen osuutensa Sammosta on 2,1 prosenttia.

Nordean listaus sisäpiiriläisten omistuksista kertoo, että Wahlroos omistaa 100 000 Nordean osaketta. Sitä kautta hän on siis saamassa noin 62 000 euron potin.

Lisäksi Nordea nostaa hallitusten jäsenten palkkioita 15,5 prosenttia, joten Wahlroos kuittaa puheenjohtajana palkkiota 279 000 euroa.

Wahlroosin varsinainen jättipotti on kuitenkin tulossa niistä Nordean osakkeista, jotka hän omistaa Sammon kautta. Todennäköisesti Nordean koheneva tulos vaikuttaa positiivisesti myös Sammon tulokseen ja osakkeiden hintaan. Wahlroos omistaa suoraan vajaat 12 miljoonaa Sammon osaketta.

Nordea tahkosi vuoden 2014 viimeisellä neljänneksellä 15 prosenttia paremman tuloksen kuin vuotta aiemmin. Loka–joulukuun liikevoitto oli 1 157 miljoonaa euroa.

Nordea teki viime vuonna neljä ja puoli miljardia euroa liikevoittoa. Samalla pankki käy läpi 900 miljoonan euron säästökuuria.

Yhtiö aikoo kaksinkertaistaa menoleikkauksensa toimintakulujen leikkauksilla, konttoriverkostoa supistamalla ja toimintoja tehostamalla.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  3. 3

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  4. 4

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. 6

    Junat myöhässä koko maassa tietotekniikkavian takia

  7. 7

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

  8. 8

    Olisiko tämä kuski todella ollut Mercedekseltä parempi valinta kuin Valtteri Bottas? Katso mikä moka!

  9. 9

    Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

  10. 10

    Kova kuntohiihtäjä testasi viidet karvasukset – epäilijä yllättyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  3. 3

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  4. 4

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  5. 5

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  6. 6

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  7. 7

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  8. 8

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  9. 9

    Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

  10. 10

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  3. 3

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  4. 4

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. Näytä lisää