Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Netissä vihalista vankilavirkailijoista - voi olla jopa vakava turvallisuusriski

Nimettömän ylläpitäjän nettisivusto uhkaa levittää virkamiesten henkilötunnuksia.
Internetissä on alettu kerätä vihalistaa vankilavirkailijoista. Lista on ilmestynyt virkamiehiä vastaan suunnatulle nettisivustolle, joka on perustettu pari viikkoa sitten.

Sivustolle on toistaiseksi kerättynä alle kymmenen nimeä, mutta ylläpitäjät ilmoittavat sivustolla aikeestaan täydentää listaa. Kaikki tähän mennessä nimetyt ovat eri vankiloissa johtotehtävissä olevia miehiä ja naisia.

Yhdestä heistä kerrotaan jo nyt nimen ja virka-aseman lisäksi koko henkilötunnus. Sivustolla sanotaan, että henkilötunnuksia aiotaan julkaista jatkossakin, koska se on ”tarpeen heitä oikeuteen haastettaessa”.

Sivustolla julkaistuissa teksteissä muun muassa leimataan nimetyt virkailijat ”rikollisiksi” ja eräs heistä on saanut halventavan liikanimen.

Vankiloiden henkilökunnan ohella nettisivustolla arvostellaan Helsingin käräjäoikeutta, jonka väitetään jakavan tuomioita ”arpomalla”.

Kirjoitusten sisältö on johtamassa rikostutkintaan, jossa arvioidaan muun muassa mahdollisia kunnianloukkausrikoksia.

– On vahvoja epäilyksiä siitä, keitä tämän taustalla mahdollisesti on, sanoo viranomaislähde IS:lle.

Sivuston ylläpitäjät pysyttelevät nimettöminä. Internetosoite on rekisteröity anonyymisti Panaman kautta 15. tammikuuta.

Vaikka nimilista on toistaiseksi lyhyt, niin ilmiö huolestuttaa viranomaisia.

Internetissä leviävä henkilötunnus mahdollistaa monenlaisen kiusanteon. Arkaluontoisten tietojen levittely voi muodostaa jopa vakavan turvallisuusriskin.

Osa vankilaviranomaisista pelkää, että ilmiö lähtee leviämään samaan tapaan kuin parin viime vuoden aikana virkamiehiä vastaan oikeussaleissa käyty kampanja on levinnyt.

Kovista rikoksista tuomitut vangit ovat jättäneet käräjäoikeuteen satoja korvausvaatimuksia lukuisia eri virkailijoita vastaan.

Vangit ovat saaneet Rikosseuraamuslaitokselta ns. loki-tiedot virkamiehistä, jotka ovat katsoneet heidän tietojaan vankitietojärjestelmästä, ja nostaneet sitten oikeusjuttuja näitä vastaan.

Vankeinhoitoalan työntekijät ovat arvostelleet vankien tietojensaantioikeutta liian laajaksi ja henkilökunnan turvallisuuden vaarantavaksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  2. 2

    SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

  5. 5

    Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

  6. 6

    Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

  7. 7

    Hämmästyttävä näky merenpohjassa: Pearl Harboriin vuonna 1941 upotettu sukellusvene on kestänyt hyvin aikaa

  8. 8

    Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

  9. 9

    Holmström pokkasi Nobelinsa kuninkaalta – Patti Smith unohti seremoniassa laulun sanat

  10. 10

    Kuningatar Silvia säihkyy Nobel-gaalassa muodikkaasti ”diskopallona” – kuin Jaana Pelkonen!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  3. 3

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  4. 4

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  5. 5

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  6. 6

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  7. 7

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  8. 8

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  9. 9

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  10. 10

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  2. 2

    SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

  5. 5

    Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

  6. Näytä lisää