Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Mies pahoinpiteli lapsiaan toistuvasti - tuomittiin sakkoihin

Väkivaltaisesti pientä tytärtään ja poikaansa kohdellut 38-vuotias mies on tuomittu 65 päiväsakkoon kahdesta pahoinpitelystä Pohjois-Savon käräjäoikeudessa. Mies joutuu maksamaan sakkoja 390 euroa.
Rikokset tapahtuivat pääasiassa vuoden 2012 aikana Kuopiossa. Poika oli pahoinpitelyiden alkaessa 5-vuotias, tyttö 4-vuotias. Oikeus katsoi, että isä oli pahoinpidellyt ainakin poikaansa useita kertoja.

Miehelle tuomio perheväkivallasta ei ollut ensimmäinen. Mies oli tuomittu vuonna 2008 vaimonsa ja tapahtuma-aikaan vuoden ikäisen poikansa pahoinpitelyistä. Pariskunta erosi noiden tekojen jälkeen – ja ennen tyttären syntymää.

Tuoreemmat pahoinpitelyt tapahtuivat, kun lapset olivat sovitusti käymässä isänsä luona. Tapaamiset olivat pojan kertoman mukaan menneet kaikella tavoin huonosti.

Tyttö joutui oikeuden arvion mukaan uhriksi ainakin kerran. Kuopion yliopistollisen keskussairaalan lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikön haastattelema tytön kertoman mukaan isä oli lyönyt häntä haarukalla keskelle päätä ja sen jälkeen lyönyt mummoa ja rikkonut lautasen.

Tyttö kertoi lisäksi isän tekevän lapsille kaikenlaista ilkeyttä. Kerran isä satutti tyttöä ottamalla kiinni poninhännästä. Toisella kerralla isä viskoi tytön lattialle.

Poika kertoi puolestaan, että isä on aina ilkeä ja pelottavan näköinen. Isä oli huutanut ja puristanut poikaa kädestä useita kertoja niin, että se oli sattunut. Isä oli myös pakottanut poikansa syömään kuumaa puuroa, mistä oli tullut suuhun jälkiä.

Joskus isä tyrkki poikaansa. Poika satutti itseään kaatuessaan tai osuessaan seinän.

Oikeuspsykiatrisen lausunnon perusteella lapset ovat tiiviin psykiatrisen hoidon tarpeessa.

Äiti kertoi oikeudessa, että lasten tapaamiset isän kanssa olivat aluksi sujuneet pääasiassa hyvin. Jossain vaiheessa lapset eivät kuitenkaan enää suostuneet menemään isän luo.

Pahoinpitelyepäilyt alkoivat, kun äiti huomasi molemmissa lapsissa mustelmia selässä, käsissä, otsassa ja jaloissa. Isä oli selittänyt mustelmat kaatumisilla.

Asiaa ryhdyttiin selvittämään, kun tytär kertoi isänsä teoista päiväkodissa. Isä oli kieltänyt lapsiaan puhumasta väkivallasta. Isä kiisti oikeudessa tehneensä lapsilleen väkivaltaa.

Oikeus katsoi kuitenkin toisin. Isä joutuu maksamaan molemmille lapsilleen korvauksia 800 euroa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

  3. 3

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  4. 4

    Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

  5. 5

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  6. 6

    10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

  7. 7

    Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä –turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

  8. 8

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  9. 9

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  10. 10

    5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  2. 2

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  3. 3

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  6. 6

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  7. 7

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  8. 8

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  9. 9

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  10. 10

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

  3. 3

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  4. 4

    Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

  5. 5

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  6. Näytä lisää