Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Panimo väittää saaneensa erillisluvan olutkuviin autoissaan – Valvira kiistää

Saimaan Juomatehdas väitti keskiviikkoaamuna saaneensa Valviralta luvan jatkaa juomiensa kuljettamista oluttölkeillä koristetuilla jakeluautoilla. Valviran mukaan väite on perätön.
Vuoden alussa voimaantullut alkoholilaki velvoittaa panimot ja muut alkoholinvalmistajat poistamaan jakeluautoistaan alkoholipitoisten tuotteiden kuvat. Mikkelissä toimiva Saimaan Juomatehdas välttyy kuitenkin jakeluautojen uusilta teippauksilta. Yhtiö on saanut Valviralta luvan jatkaa oluiden, siidereiden ja long drink -juomien kuljettamista tuotemerkkejä mainostavissa autoissa entiseen tapaan.

Onko alkoholilaki ja sen tulkinta kaikille sama? Sitä pohtii myös Saimaan Juomatehtaan varatoimitusjohtaja Jussi Laukkanen.

– Tuntuuhan tämä vähän oudolta, kun monet muut yhtiöt joutuvat vaihtamaan autojensa maalaukset. Käyttämämme kuljetusyhtiöiden autot kuljettavat pääasiassa muuta tavaraa kuin meidän juomiamme. Emmekä myöskään maksa heille korvausta tuotteidemme mainostamisesta. Siksi se on sallittua, Laukkanen sanoo.

Siksi se on sallittua.

Esimerkiksi Sinebrychoff on kertonut julkisuuteen, että sillä on omia jakeluautoja, jotka muutettiin pakon edessä ”peruspunaisiksi”. Lisäksi yrityksellä on sopimuksia mietoja alkoholijuomia kuljettavien jakeluyritysten kanssa. Sinerbrychoff on kertonut, että teippausten uusimiseen kuluu puoli miljoonaa euroa.

Saimaan Juomatehdas on avannut verkkosivuilleen blogipalstan, jossa otetaan suorasukaisesti kantaa suomalaiseen olut- ja alkoholipolitiikkaan. Ensimmäisessä blogikirjoituksessa arvostellaan sekä lainsäätäjiä että viranomaisia mietojen juomien mainontakiellon toteuttamisessa ja sosiaalisen median vahtimisessa.

– Saimaan Juomatehtaan teippaukset saavat siis jatkossakin ilostuttaa ja vihastuttaa paikallisten jakeluyrittäjien autojen kyljissä, mutta auta armias, jos auton kupeessa lukee Koff tai Lapin Kulta, teipit revitään alta aikayksikön ja sakkojen kera, Laukkanen päivittelee.

Laukkasta ottaa päähän valtion poukkoileva, rajoituksiin tähtäävä alkoholipolitiikka.

– Suomessa viranomaiset kieltävät Matti Nykäsen ja joulupukin pullojen etiketeistä sekä repivät oluiden mainosteipit autojen kyljistä. Samanaikaisesti verorahoilla maksettava tv-kanava näyttää, kuinka ampumahiihtotähdet särpivät saksalaista olutta palkintopallilla suu korviin asti vaahdossa. Eihän tässä ole tolkun häivää, Laukkanen tuskailee.

”Eipä olisi helppoa olla Arkadianmäellä”

Hiukan ymmärrystäkin Laukkaselta riittää.

– Eipä olisi helppoa olla Arkadianmäen riemuorkesterin sorvaamaa lakia toteuttavien virkamiesten teryleenihousuissa. Niin mahdottoman ja älyttömän tehtävän edessä he ovat vahtiessaan olutrekkoja ja Facebookin keskustelupulinaa. Loppuun asti miettimättä jääneet lait luovat helposti kyttäysorganisaation, sanotaan blogissa.

Aamulla Valvira kiisti antaneensa Saimaan Juomatehtaalle mitään erillislupaa. Valvirasta arvioidaan, että kyseessä näyttäisi olevan panimon markkinointitempaus.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Trump saapui Capitol-kukkulalle

    3. 3

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    4. 4

      Moderni perhe -kaunotar yläosattomissa, paljasti rintaleikkauksen arvet – taustalla tärkeä syy

    5. 5

      Venäläisten matkatavaroista löytyi Vaalimaalla tuhansien eurojen arvosta varastettua tavaraa

    6. 6

      Suora lähetys: Mielenosoittajat riehuvat Washingtonissa – ikkunoita rikki, anarkistiliput liehuvat, banderolleissa sirppi ja vasara

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Äkillinen linjanmuutos hämmensi – nyt jyrähtää Mäkäräisen pomo: ”Säännöt koskevat myös Kaisaa”

    9. 9

      Trumpin lapset saapuivat valaseremoniaan – Melania-äiti kohensi Barronin, 10, kravattia

    10. 10

      Kolmen ADHD-lapsen äiti Susanna, 40, avautuu – ”Meillä on ollut näkymätön ongelma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    9. 9

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    10. 10

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Trump saapui Capitol-kukkulalle

    3. 3

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    4. 4

      Moderni perhe -kaunotar yläosattomissa, paljasti rintaleikkauksen arvet – taustalla tärkeä syy

    5. 5

      Venäläisten matkatavaroista löytyi Vaalimaalla tuhansien eurojen arvosta varastettua tavaraa

    6. Näytä lisää