Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Katuryöstöistä epäillyt nuorukaiset vangittiin – ”Rikossarja täytyy saada poikki”

RIKOS
Helsingin käräjäoikeus vangitsi 17-vuotiaan ja 16-vuotiaan nuorukaisen kolmesta ryöstöstä todennäköisin syin epäiltyinä.
Vangitsemisoikeudenkäynti pidettiin suljetuin ovin Pasilan poliisitalolla. 17-vuotias kiistää teot. 16-vuotiaan avustaja ei halunnut kommentoida asiaa millään lailla.

Samat nuorukaiset olivat vangittuna viime vuonna suurta julkisuutta saaneissa ryöstöjutuissa. Tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Mikko Halmeen mukaan nuoret olivat silloin ensin matkustuskiellossa, mutta koska he rikkoivat sitä, poliisi esitti heitä vangittavaksi. Nuorukaiset vangittiin tuolloin 14. lokakuuta.

Heidät laskettiin kuitenkin käräjäoikeudesta saadun tiedon mukaan vapaaksi 10. marraskuuta viime vuonna. Käräjätuomari kertoi Ilta-Sanomille, että nuorten asia saatiin silloin käsiteltyä eikä syyttäjäkään enää vaatinut heitä vangittavaksi.

– He eivät ehtineet olla kovin kauaa vapaana, kun heitä epäillään jälleen uusista rikoksista. Ryöstö on vakava rikos ja erittäin ikävä uhrin kannalta. Me esitämme heitä nyt uudelleen vangittavaksi. Rikossarja täytyy saada poikki. He eivät ojentuneet ensimmäisestä kerrasta, Halme sanoi.

Epäillyt uudet ryöstöt tehtiin Oulunkylässä (30.1.) Puistolassa (1.2.) ja Ala-Malmilla (2.2.). Uhreiksi joutui kaksi 14- vuotiasta ja yksi 17-vuotias. Puistolassa ja Oulunkylässä uhreja myös pahoinpideltiin.

Oulunkylän ryöstössä oli mukana myös kolmas poika, mutta hän on alle 15-vuotias, joten hän ei ole rikosoikeudellisesti vastuussa teostaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  2. 2

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  3. 3

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  4. 4

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  5. 5

    Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

  6. 6

    Rintasyöpä voi oireilla muutenkin kuin pattina – sitruunakuva auttaa tunnistamaan, milloin pitää olla huolissaan

  7. 7

    Aiemmin sensuroidut Muumi-jaksot esitetään ensimmäistä kertaa Suomessa – luvassa kiroilua, demoneita ja väkivaltaa

  8. 8

    Suora lähetys juuri nyt: Britannian pääministerin odotetaan paljastavan kovan Brexit-linjan

  9. 9

    Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

  10. 10

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  2. 2

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  3. 3

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  4. 4

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  5. 5

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  6. 6

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  7. 7

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  8. 8

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  9. 9

    Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

  10. 10

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  9. 9

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  10. 10

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  2. 2

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  3. 3

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  4. 4

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  5. 5

    Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

  6. Näytä lisää