Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Näin Laina-myrsky etenee: tuntureilla jopa hirmumyrskypuuskia

Yöllä Suomeen rantautunut Laina-myrsky lähestyy maan eteläosia hieman heikenneenä. Lapin tuntureilla puuskat ovat yltäneet lähes 40 metriin sekunnissa. Eri puolilla Suomea on esiintynyt sähkökatkoja.
– Taitaa olla kuluvan talven voimakkain myrsky, arvioi päivystävä meteorologi Niko Tollman Ilmatieteen laitokselta.

Tollman kertoi IS:lle aamuneljän jälkeen, että tuulet moukaroivat pahiten länsirannikkoa Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla.

Pohjanlahdella kovimmat puuskat ovat olleet 25–28 metriä sekunnissa. Maa-alueilla kovimmat tuulet ovat olleet Pohjanmaalla 21–23 metriä sekunnissa.

Keskituuli on ollut voimakkain Keski-Pohjanmaan Toholammilla, jossa mitattiin 17 metriä sekunnissa.

Myös Lapissa tuulet ovat vinkuneet voimakkaina, ja näkyvyys on ollut lumituiskun takia hyvin huono. Aamuyöllä pahin myräkkä alkoi kuitenkin lähestyä Pohjois-Suomessa loppuaan.

Lapin tuntureilla lähes hirmumyrsky

Lapissa on ollut ainakin yksi paikka, jonne yön aikana ei ole kannattanut missään nimessä mennä: tunturialueilla on mitattu jopa hirmumyrskylukemiin yltäviä puuskia.

– Tuntureilla tuulen nopeus on ollut jo melkein 40 metriä sekunnissa. Muonion Laukukeron asemalta on mitattu 39,7 metriä sekunnissa, Tollman kertoo.

Tuntureilla puuskat eivät onneksi aiheuttane mainittavia vahinkoja. Myöhään lauantai-iltana mitattu keskituuli – 30 metriä sekunnissa – ei aivan ylittänyt hirmumyrskyn rajaa (yli 32 metriä sekunnissa), mutta nämäkään lukemat eivät ole Suomessa aivan jokapäiväisiä.

Tollmanin mukaan vastaavanlaisia lukemia mitataan suunnilleen vuosittain.

Myrsky saapuu aamun valjettua etelään

Lähitunteina kovaa tuulta on odotettavissa lähes koko maahan. Aamua kohti myrsky siirtyy maan eteläosiin. Silloin matalapaine on jo hiukan heikentynyt.

Pääkaupunkiseudulle tuulet saapuvat arviolta aamupäivällä tai puolenpäivän maissa. Silloin autoilijoiden on syytä varautua etelässäkin huonoon keliin, lumisateeseen ja tuulenpuuskiin, joiden nopeus on yli 20 metriä sekunnissa.

– Se ei tässä etelässä mikään hurja myrsky ole. Myrskypuuskia voi esiintyä, Tollman kertoo.

Tuulten odotetaan heikkenevän vasta illalla.

Aamulla ei tiedossa suuria tuhoja

Myrsky näyttää aiheuttaneen jonkin verran sähkökatkoja. Puoli seitsemän aikoihin aamulla muun muassa Elenian asiakkaista 1381 taloutta kärsi katkoista. Ongelmia oli Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla.

Carunan verkkosivuilla ilmoitettiin ongelmista 940 taloudessa Satakunnassa, Etelä-Suomessa, Lounais-Suomessa ja Länsi-Suomessa.

Aamuyöllä ja aamulla myrskytuhot eivät olleet juuri työllistäneet länsirannikon pelastuslaitoksia.

– Meillä on ollut rauhallista. Sen tiimoilta on säästytty täällä Oulun kaupungin alueella ainakin, Oulun päivystävä palomestari kommentoi aamuneljän aikaan.

– Sitten kun päivä koittaa, niin rupeaa vahinkoja löytymään, jos niitä on tullut.

Keski-Pohjanmaalla pelastuslaitos oli aamulla raivannut vajaat kymmenkunta tielle kaatuneita puuta, mutta merkittäviä myrskytuhoja ei ollut tiedossa. Samoin Pohjanmaalla oli hoidettu muutamia puunkaatumistehtäviä.

Kuinka myrsky on näkynyt kotipaikkakunnallasi? Lähetä meille kuva tai video!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

    3. 3

      Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu

    4. 4

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    5. 5

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    6. 6

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    7. 7

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

    10. 10

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    7. 7

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    10. 10

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

    3. 3

      Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu

    4. 4

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    5. 5

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    6. Näytä lisää