Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vaara vaanii nyt ylhäällä - Poliisi: ”Ihmisten pitää olla todella varovaisia tuolla liikkuessa”

Kuusamo
Lauha sää on tuonut mukanaan katolta tippuvan lumen riskin.
Aurinko ja lauha sää ovat ilahduttaneet suomalaisia ”häränpyllysään” jälkeen. Varsinkin pohjoisessa se tuo kuitenkin mukanaan myös turvallisuusriskin, joka voi kirjaimellisesti osua niskaan, jos ei ole varovainen.

Komisario Risto Määttä Kuusamon poliisiasemalta kertoo, että lauha kausi on aiheuttanut sen, että katolta tippuvan lumen riski on iso.

– Täällä Koillismaalla on kertynyt lunta katoille koko talven. Sitä on paikoitellen yli metrin ja se on nyt painavaa. Kun se lähtee katolta tulemaan niin painot ja massat ovat sellaisia, että ihmisten pitää olla todella varovaisia tuolla liikkuessa.

Kuusamon keskustassa tapahtuikin tiistaina onnettomuus. Vanhempi naishenkilö käveli talon lähellä kevyen liikenteen väylää ja jäi katolta tippuneen lumen alle. Paikalle hälytettiin poliisi, ambulanssi ja palokunta.

– Hänet on toimitettu terveyskeskukseen. Alustavan tiedon mukaan hän ei ole vakavasti loukkaantunut. Lähetimme tiedotteen lähinnä sen takia, että pyytäisimme liikkujia oleman varovaisia, mutta myös kiinteistöjen omistajia ja haltijoita varmistamaan, ettei lunta tipu kenenkään päälle, Määttä sanoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  3. 3

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  4. 4

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  5. 5

    Kauneusleikkaus meni karmivalla tavalla pieleen: ”Kun operaatio oli tehty, kasvoni olivat jalkapallon kokoiset”

  6. 6

    Kokoomusministeri Ylellä: Emme nähneet liikenneselvitystä ennen viime viikkoa – ”Arvostan sinällään Bernerin tapaa tuoda omia aloitteitaan julkisuuteen”

  7. 7

    Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

  8. 8

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  9. 9

    Uhkarohkea valehyökkäys Laatokan Karjalassa 24. 1. 1940 teki Lauri Törnistä sodan ammattilaisen

  10. 10

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  4. 4

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  5. 5

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  8. 8

    Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

  9. 9

    Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

  10. 10

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  5. 5

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  3. 3

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  4. 4

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  5. 5

    Kauneusleikkaus meni karmivalla tavalla pieleen: ”Kun operaatio oli tehty, kasvoni olivat jalkapallon kokoiset”

  6. Näytä lisää