Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Etkö saanut lomaa parhaaseen aikaan? – Työkaverisi saattoi käyttää tätä kikkaa

Loma-aikojen jakaminen on yksi yleisimmistä riidanaiheista työpaikoilla.
Loma-aikojen jakaminen voi kiristää välejä työpaikoilla.

Työyhteisön ilmapiiri voi olla koetuksella, jos työpaikan lomakaappari haalii itselleen parhaat loma-ajat vuodesta toiseen muiden toiveista välittämättä. Samaan aikaan työyhteisössä saattaa olla joku, joka joutuu tyytymään vuosi toisensa jälkeen kesälomakauden jämäviikkoihin.

Lomarohmuaja saattaa varmistaa loma-aikansa hyvissä ajoin varaamalla suosituimpaan loma-aikaan kalliin matkan, jossa on tiukat peruutusehdot. Rohmuaja saattaa perustella haalimansa kesäloman ajankohtaa myös sillä, että loma pitää saada samaan aikaan puolison tai lasten lomien kanssa.

– Loma-aikoja jaettaessa esimiehen pitäisi olla herkällä korvalla, jotta tietyt työntekijät eivät korjaa joka vuosi parhaita viikkoja päältä. Loma-ajoista pitäisi käydä avointa keskustelua ja kaikkia työntekijöitä pitäisi kuulla ja kohdella tasapuolisesti, Akavan työelämäasioiden johtaja Maria Löfgren linjaa.

SAK:n kehittämispäällikkö Juha Antila toteaa, että mikäli työntekijät kokevat tulleensa epäreilusti kohdelluiksi, sillä voi olla negatiivisia vaikutuksia koko työyhteisöön.

– Jos työntekijöiden lomatoiveita ei ole kuultu ja he kokevat tulleensa yliajetuiksi, sillä voi olla vaikutusta työmotivaatioon, työtehoon ja yhteishenkeen. Myös luottamus työnantajaan ja työkavereihin saattaa kärsiä, hän sanoo.

Perheellisyys ei ole työsuhde-etu

Antilan mukaan työntekijän perheellisyydellä, hoivavelvoitteella eikä parisuhdetilanteella saisi olla etuajo-oikeutta loma-ajankohdista päätettäessä, vaan kaikkia tulisi kohdella samojen periaatteiden mukaisesti.

– Perheellisyys ei ole mikään työsuhde-etu, Juha Antila korostaa.

Mikäli lomia ei saada jaettua yhteisymmärryksessä, viime kädessä niiden ajankohdista saa päättää työnantaja. Ennen sitä työnantajan on kuitenkin vuosilomalain velvoittamana kuultava työntekijöiden toiveet.

– Monella työpaikalla on käytössä vuorottelusysteemi, jossa suosituimmat loma-ajat jaetaan työntekijöille vuorotellen. Se on hyvä konsti riidoilta välttymiseen, Akavan työelämäasioiden johtaja Maria Löfgren kertoo.

Vuosilomalain mukaan työntekijän pitäisi saada tietää tuleva kesälomansa viimeistään kuukausi ennen sen alkamisajankohtaa. Useimmilla työpaikoilla kesälomat ovat kuitenkin tiedossa jo kuukausia etukäteen.

– Olisi hyvä, mikäli työntekijät tietäisivät kesäloman ajankohtansa viimeistään huhtikuun lopulla. Sen jälkeen on hyvin vaikea tehdä lomajärjestelyjä, hän kommentoi.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.

Oletko jäänyt työpaikalla lomarohmuajan jalkoihin? Ovatko loma-ajat synnyttäneet riitoja työpaikallasi? Kerro kokemuksesi alla olevassa kommenttikentässä.

Ota kantaa

Aiheuttaako lomasuunnitelmat riitoja työpaikallasi?

Kyllä 56% Ei 44%
Ääniä yhteensä 6445

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    2. 2

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    5. 5

      Verta oksentavalle potilaalle ei tehty vatsatähystystä, kuoli sairaalaan – käräjäoikeus antoi tuomion

    6. 6

      Linnan upea kuningatar! Muistatko nämä Jenni Haukion Linnan juhlien tyylit?

    7. 7

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    8. 8

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    9. 9

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    10. 10

      Kekäläisen huippulöytö alekorista pommitti neljä tehopistettä, Patrik Laine putosi maalipörssin kakkoseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    8. 8

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    9. 9

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    10. 10

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    2. 2

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    5. 5

      Verta oksentavalle potilaalle ei tehty vatsatähystystä, kuoli sairaalaan – käräjäoikeus antoi tuomion

    6. Näytä lisää