Laura

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Hiihtolomalainen, varo ajokeliä - Sääkartta kirkuu keltaista

Jäätävä tihkusade vaikeuttaa autoilua maan etelä- ja keskiosassa. Ajokeli paranee illansuussa, mutta tiet voivat muuttua liukkaiksi.
Jäätävät tihkusateet johtuvat maan keskiosassa vallitsevasta matalapaineesta ja sen eteläpuolella vallitsevasta lauhasta lounaistuulesta, kertoo Forecan päivystävä meteorologi Ilkka Alanko IS:lle.

Alangon mukaan ajokeli on hankalin maan keskivaiheilla. Keski-Suomesta Oulun suuntaan kurottuvalla alueella sade on tullut lumena mutta osin myös tihkuna.

Alangon mukaan ajokeli paranee illaksi, kun tilalle virtaa kylmää ja kuivaa ilmaa.

– Ajokeli alkaa paranemaan Keski-Suomessa kahdeksan yhdeksän aikaan illalla ja etelässä puoleen yöhön mennessä. Toisaalta kun illan ja yön aikana pakastuu, niin märät tienpinnat jäätyvät maan etelä- ja keskiosassa. Tulee uudenlaista haittaa liikenteelle, ellei kaikkia teitä ehditä suolaamaan, Alanko sanoo.

Pohjoisessa vallitsee normaali talvikeli.

– Vuotsossa oli aamulla 30,8 astetta pakkasta ja pakkanen kävi kolmenkymmenen asteen pinnassa myös Muoniossa ja Sodankylässä. Siellä ei ole odotettavissa mitään poikkeavaa.

Huomenna paistaa aurinko

Huomiselle laskiaissunnuntaille Alanko ennustaa aurinkoista pakkassäätä koko maahan. Pakkanen vaihtelee etelärannikon tuntuman vajaan viiden asteen, maan keskiosan noin kymmenen pakkasasteen asteen ja pohjoisen vajaan 15 pakkasasteen välillä.

– Hiihtolomakeli näyttää hyvältä ainakin alkuun. Ensi viikoksi on taas luvassa vaihtelevaa säätä, Alanko toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Snookerselostaja Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – "Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä"

    6. 6

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    7. 7

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    8. 8

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    9. 9

      Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

    10. 10

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Snookerselostaja Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – "Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä"

    6. Näytä lisää