Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomalaismies löysi biologisen äitinsä Taiwanista yli 30 vuoden jälkeen – ”Rakastan sinua, äiti”

Rakkaus
Uudessakaarlepyyssä asuva Conny Wiik adoptoitiin Suomeen noin yhden vuoden ikäisenä. Vuosien ajan hän jäljitti oikeaa perhettään, ja nyt hän viimein pääsi halaamaan biologista äitiään. Ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen.
Monien muiden medioiden tavoin myös IS on seurannut Conny Wiikin, Uudessakaarlepyyssä asuvan turkistarhurin matkaa takaisin juurilleen. Asiasta kertoi Focus Taiwan verkkosivuillaan.

35-vuotias Wiik on asunut Suomessa vuodesta 1981 saakka, jolloin hänet adoptoitiin suomalaiseen perheeseen Taiwanista.

Vajaat seitsemän vuotta sitten Wiik alkoi pohtia biologisia vanhempiaan ja sitä, olivatko he elossa ja jos olivat, voisiko heihin saada jotenkin yhteyden.

Läpimurto tapahtui vuosi sitten, kun CNA-uutistoimisto teki hänestä uutisen. Tämän uutisen avulla Wiik sai kontaktin taiwanilaisiin poliisiviranomaisiin.

Wiik lähetti taiwanilaispoliisille itsestään kuvia. Eräässä niistä hän oli pienenä vauvana tuntemattoman naisen selässä. Etsinnöissä oli apuna myös naisen nimi, joka oli merkitty Conny Wiikin syntymätodistukseen.

Taiwanin poliisi löysi naisen kuvien nimen perusteella. DNA-testillä varmistettiin, että nainen on todella Conny Wiikin biologinen äiti.

Isän yritys meni konkurssiin, poika annettiin pois

Wiik matkusti Taiwaniin perjantaina 13. helmikuuta ja kamerat olivat todistamassa, kun poika halasi äitiään ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen.

– Rakastan sinua äiti, sanoi Wiik kameroiden edessä taiwanilaisen uutistoimiston mukaan.

Myös äiti, nimeltään Ho Liu Shu-chen, oli liikuttunut tapaamisesta.

Hän kertoi olevansa onnellinen poikansa – jonka syntymänimi oli Ho Liu Ming-feng – jälleennäkemisestä Äiti muisteli kyynelsilmin, kuinka poika täytyi antaa adoptoitavaksi sen jälkeen, kun perheen isän yritys meni konkurssiin.

Wiik puolestaan kertoi toimittajille opettelevansa mandariinikiinaa, jotta voisi puhua hänen kanssaan. Hänen biologinen sukunsa ei juuri puhu englantia ja yhteydenpito on tähän saakka onnistunut Google-kääntäjän avulla.

Wiikin tarkoituksena on olla Taiwanissa kaksi viikkoa ja tutustua sukuunsa – muun muassa viiteen vanhempaan sisarukseen, joiden olemassaolosta hän ei vielä hetki sitten tiennyt mitään.
  • Rakkausviikko

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      IS seuraa naisten yhdistelmäkilpailua – Pärmäkoski kärkijoukossa, Kalla ja Mononen kaatuivat

    5. 5

      Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

    6. 6

      Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

    7. 7

      Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

    8. 8

      JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

    9. 9

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    10. 10

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    7. 7

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    8. 8

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      IS seuraa naisten yhdistelmäkilpailua – Pärmäkoski kärkijoukossa, Kalla ja Mononen kaatuivat

    5. 5

      Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

    6. Näytä lisää