Henri, Henna, Heikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Hiihtoretken surullinen päätös: Koiraansa pelastanut mies kuoli Siuntiossa

Hiihtoretkellä ollut keski-ikäinen mies hukkui sunnuntaina iltapäivällä Palojokeen Siuntiossa.
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen sukeltaja löysi miehen hukkuneena kapeasta joesta.

Pelastuslaitos epäilee, että mies hukkui ollessaan pelastamassa jäihin pudonnutta koiraansa, sillä hän oli jättänyt suksensa joen rannalle. Märkä koira palasi kotiin omia aikojaan ilman isäntäänsä.

– Hän ei ollut hiihtänyt jokea pitkin, joten oletamme, että hän oli mennyt pelastamaan jäihin pudonnutta koiraa, palomestari Marko Danielsson kertoi STT:lle.

Poliisi jatkaa kuolemansyyn tutkintaa.

Merivartiosto varoittaa heikoista jäistä

Suomenlahden merivartiosto varoittaa, että viime päivien lämpimät ilmat ovat haurastuttaneet jäitä. Erityisesti virtapaikoissa jää voi olla erittäin ohutta.

Merivartioston mukaan Espoon edustalla tapahtui sunnuntai-iltapäivänä läheltä piti –tilanne, kun kaksi retkiluistelijaa jouduttiin pelastamaan jäistä. Muut ulkoilijat pelastivat miehet Miessaaren pohjoispuolella.

Merivartiosto kuljetti kylmettyneet luistelijat ilmatyynyaluksella rantaan ambulanssihenkilöstön tarkastettavaksi. Pelastuslaitoksen mukaan miehet eivät saaneet vammoja jääseikkailussaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

  2. 2

    Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

  3. 3

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  4. 4

    Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

  5. 5

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  6. 6

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  7. 7

    Hiihtotähdet käyvät kuumana suhdehuhuja levitelleelle Petter Northugille – ”Nyt saa riittää!”

  8. 8

    Ministeriön paperissa erikoinen valvontakeino: Postiautot ja taksit vahtimaan kansalaisten tienkäyttömaksuja!

  9. 9

    Miten autokaupalle nyt käy? Anne Bernerin vastaus herättää lähinnä kysymyksiä

  10. 10

    Perussuomalaisilta tyly vastaanotto Bernerin esitykselle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  2. 2

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  3. 3

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  4. 4

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  5. 5

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  6. 6

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  7. 7

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  8. 8

    Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

  9. 9

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  10. 10

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

  2. 2

    Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

  3. 3

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  4. 4

    Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

  5. 5

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  6. Näytä lisää