Kyllikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Yle lopettaa Ajankohtaisen kakkosen - ”Tietysti se aina kirpaisee”

Yle aikoo lopettaa Ajankohtaisen kakkosen, jota on lähetetty TV2:ssa vuodesta 1969.
Tiistai-iltaisin lähetettävä makasiinimuotoinen ohjelma päättyy nykyisessä muodossaan vuodenvaihteessa.

Ohjelman tuottaja Reeta Kivihalme sanoo Ilta-Sanomille, että päätös liittyy Yleisradiossa tehtävään ajankohtaisohjelmiston uudistamiseen.

– Uudistuminen on jossain vaiheessa paikallaan. Ajankohtaista kakkosta on uudistettu koko sen historian ajan monellakin tavalla ja monta kertaa. Se miksi näin tehdään on, että haluamme palvella entistä paremmin sekä vanhoja että uusia yleisöjä, hän toteaa.

–  Ajankohtainen kakkonen on tiistai-illassa hiukan hankalassa paikassa, jossa se joutuu siirtymään milloin mistäkin urheilutapahtumasta johtuen. TV2:n profiili on tällä hetkellä sellainen, että ne (profiili ja ohjelma) eivät ole ihan linjassa keskenään. A2-teemaillat toimivat siinä kokonaisuudessa paremmin, Kivihalme jatkaa.

– Tietysti se aina kirpaisee, että joku vanha, hyväksytty ja tykätty ohjelma päättyy. Siinä täytyy rehellisyyden nimissä todeta, että yleisösuhde ei ole ollut määrällisesti niin hyvä kuin aiemmin.

Makasiiniohjelmalla on ollut noin 400 000 katsojaa.

– Eivät ne (katsojaluvut) nyt huonot ole olleet, mutta eivät ne ole missään tapauksessa terhentyneetkään, Kivihalme kuvailee.

Kivihalmeen mukaan nykyisenkaltaisen Ajankohtaisen kakkosen sijaan esitetään jatkosta enemmän suoraa A2-ilta-brändin alla kulkevaa keskusteluohjelmaa. Tarkoitus on houkutella yleisöjä etenkin verkossa ja sosiaalisessa mediassa.

Uudistus ei vaikuta henkilöstöön eikä vähennä ajankohtaisohjelmien tuntimäärää. Lopullisten konseptien hiominen on vielä kesken.

Ensimmäisenä asiasta kertoi Helsingin Sanomat.

Ota kantaa

Oliko Ylen päätös lopettaa Ajankohtainen kakkonen oikea?

Kyllä 23% Ei 77%
Ääniä yhteensä 13

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lahden MM-kisojen suomalaistoivo sai iltapäivällä todella ikäviä uutisia – ”Ärräpäät lentelivät”

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Pankki yritettiin ryöstää Espoossa – toisella epäillyllä koiran kuva housunlahkeessa

    4. 4

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    5. 5

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    6. 6

      Venäläislehti: Suomesta operoitiin kymmenien miljoonien eurojen laitonta asekauppaa

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    9. 9

      Europolin joulukalenteri poiki ensimmäisen pidätyksen – poliisi sai yleisövihjeen kahvilan kokista

    10. 10

      IS suomalaiskapteenin matkassa: Tällainen on lentäjän työpäivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    6. 6

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    7. 7

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    8. 8

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    9. 9

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    10. 10

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lahden MM-kisojen suomalaistoivo sai iltapäivällä todella ikäviä uutisia – ”Ärräpäät lentelivät”

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Pankki yritettiin ryöstää Espoossa – toisella epäillyllä koiran kuva housunlahkeessa

    4. 4

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    5. 5

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    6. Näytä lisää