Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

TE-toimistoon turhautunut työtön HS:ssa: ”Kun kukaan ei soita tai muista”

Työttömyys
Helsingin Sanomien mielipidepalstalla julkaistiin maanantaina kirjoitus, jossa työtön ruotii tuntojaan siitä, kun edes TE-toimistosta ei soiteta kuin kerran vuodessa.
Nimimerkillä Asiantuntija ja kolme tutkintoa, mutta turhaan kirjoittava henkilö kertoo olevansa ensimmäistä kertaa työttömänä pitkällä työurallaan.

Työttömyyttä on kestänyt puolitoista vuotta. Kirjoittaja kertoo, kuinka se on vaikuttanut pysyvästi hyvinvointiin ja päällimmäisenä kelluvat tarpeettomuuden ja turhuuden tunteet.

– Työttömyydestä kun ei pääse lomalle tai sairauslomalle, vaikka kuinka stressaisi, ahdistaisi tai tuntuisi siltä, että tarpeettomuuden tunne räjäyttäisi pää.

Vähitellen työnhaku on alkanut tuntua turhalta, kun kukaan ei kutsu haastatteluihin tai soita takaisin. Ei edes TE-toimisto.

– Ulkopuolisuuden tunne on musertava, kun kukaan ei soita tai muista. TE-toimistosta on koko aikana soitettu vain kerran. Lupasivat noin vuosi sitten soittaa ja kysyä kuulumisiani toisenkin kerran, mutta soittoa en ole saanut. Huolellisesti laatimiini työhakemuksiin en saa vastausta, mikä osaltaan survoo itsetuntoni tyhjiöön. En ole edes vastaamisen arvoinen.

Kirjoittaja suree sitä, että Suomessa uusia syrjäytyjiä vaikuttavat olevan koulutetut menestyjät. Kirjoittajalla itselläänkin on työuraa jäljellä vielä viisitoista vuotta, mutta:

– Olen alkanut pelätä sitä, miten kauan oikeasti kestän tätä tarpeettomuutta ja toimettomuutta.

Kommentoi: Oletko ollut itse työttömänä? Kuinka kauan? Millä tavoin se vaikutti henkiseen hyvinvointiisi?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    3. 3

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    4. 4

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    5. 5

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    6. 6

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    7. 7

      Junat myöhässä koko maassa tietotekniikkavian takia

    8. 8

      Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

    9. 9

      Olisiko tämä kuski todella ollut Mercedekseltä parempi valinta kuin Valtteri Bottas? Katso mikä moka!

    10. 10

      Kova kuntohiihtäjä testasi viidet karvasukset – epäilijä yllättyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    8. 8

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    9. 9

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    10. 10

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    3. 3

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    4. 4

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    5. 5

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    6. Näytä lisää