Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Mikä ajoi vuokralaisen tähän tuhovimmaan Kouvolassa? - ”Et usko kun näet nämä valokuvat”

Hajotetun asunnon kuntoon saamisen arvioidaan maksavan ainakin 10 000 euroa.
Ei ole tietoa, mitä liikkui sunnuntain vastaisena yönä erään kouvolalaismiehen päässä, kun hän päätti ruveta moukaroimaan asuntoaan uuteen uskoon. Oli järjettömän teon syy mikä tahansa, lopputulos oli joka tapauksessa täysi hävitys.

– Sain tiedon asiasta, kun aamulla heräsin ja rupesin aamukahvia keittämään. Kouvolan Sanomista soitettiin ja kerrottiin, että tällaista on käynyt. Siitä se sitten lähti purkautumaan, koko tarinan käsittämättömyys, kertoo Kouvolan Asunnot Oy:n toimitusjohtaja Auvo Viiru.

Kouvolan Asuntojen omistamassa vuokra-asunnossa asunut mies oli ikuistanut tolkuttoman tuhoamisvimmansa myös videolle, jonka hän oli ladannut verkkoon sunnuntaiaamuna viiden aikoihin.

Viirun mukaan asunnolla oli käynyt yöllä metelin vuoksi paikalle hälytetty vartija. Hän ei kuitenkaan kohdannut ilmeisesti jo siinä vaiheessa paikalta liuennutta vuokralaista.

Aamulla tekninen isännöitsijä kävi asunnolla poliisin kanssa ja otti kuvat tuhosta.

– Hänen ensimmäinen kommenttinsa oli, että ”et usko kun näet nämä valokuvat, se on ihan järkyttävässä kunnossa se kämppä, Viiru kertoo.

Asunnosta oli hajotettu yksi väliseinä kokonaan. Lisäksi esimerkiksi sähköjohdot ja valaisimet oli vedetty irti.

– Käytännössä kaikki, mitä irti saa, oli revitty, Viiru kiteyttää.

Vuokralaista ei ole tavoitettu

Mies oli ehtinyt asua talossa vuoden päivät ennen tempaustaan. Viirun mukaan vuokralainen oli aiemmin saanut yhden huomautuksen ”vähän äänekkäämmästä” käyttäytymisestä, mutta tilanne oli sittemmin rauhoittunut. Tuhotyö ei ollut millään tavalla ennakoitavissa.

– Tämä tuli kyllä ihan puun takaa.

Poliisin vahingonteosta epäilemää miestä ei Viirun tietojen mukaan ole toistaiseksi tavoitettu ja saatettu vastuuseen teostaan. Tempaus on kuitenkin riittävä syy vuokrasopimuksen purkamiseen.

– Kyllä. Se käynnistyi heti aamulla.

Viirulla on aavistus siitä, mikä sai vuokralaisen ryhtymään asunnon moukarointiin.

– Sen verran on tietoa, että taustalla on päihteiden väärinkäyttöä. Ei tähän muuta järkevää syytä löydy, Viiru miettii.

Ei pahin tapaus laatuaan

Viirun varovaisen arvion mukaan korjauskulut tulevat helposti nousemaan 10 000 euroon. Vuokralaisen kykyyn tai haluun kantaa vastuu tempauksestaan ei Viiru jaksa luottaa.

– Villi arvaus on, että kyllä se aika pitkässä puussa on. Eihän voi tietää, mutta jotenkin tuntuu, että hyvin epätodennäköistä on.

Tämänkertainen tapaus ei kuitenkaan ole pahin laatuaan Kouvolan Asuntojen historiassa. Vielä pahempana Viiru pitää tapausta, jossa vuokralainen sytytti asuntonsa tuleen tahallaan. Sivullisten ripeän toiminnan ansiosta vältyttiin henkilövahingoilta.

Poliisi epäilee asuntonsa nyt tuhonnutta miestä vahingonteosta, mutta rikosnimike saattaa tutkinnan edetessä muuttua törkeäksi vahingonteoksi.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Kouvolan Sanomat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suora lähetys kello 13.45: Kajaanin hyppyrimäki räjähtää

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    6. 6

      Ravihevonen jouduttiin lopettamaan kilpailun jälkeen – poliisi tutkii eläinsuojelurikosta

    7. 7

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    8. 8

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    7. 7

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suora lähetys kello 13.45: Kajaanin hyppyrimäki räjähtää

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    6. Näytä lisää