Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Turun Sanomat: Auer valitti kohtelustaan oikeudessa EIT:hen

Valitus
Anneli Auer on valittanut oikeudenkäynneistään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen EIT:hen, kertoo Turun Sanomat.
Valitus koskee oikeudenmukaisuutta seksuaalirikosrikosasian oikeuskäsittelyssä.

Anneli Auerin asianajaja Juha Manner kertoo lehdelle, ettei puolustus esimerkiksi saanut esittää kaikkia todisteita, jotka olisivat tukeneet syyttömyyttä.

Auer tuomittiin hovioikeudessa 7,5 vuodeksi vankeuteen muun muassa törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä ja törkeistä raiskauksista. Auerin entisen miesystävän Jens Kukan tuomio oli 10 vuotta.

Myös Kukka on valittanut EIT:hen. Valitukset jätettiin loppuvuodesta, mutta niiden mahdollisesta ottamisesta käsiteltäviksi ei ole vielä tehty päätöstä.

Kaksikko on kiistänyt syyllisyytensä ja haki tuomioihinsa valituslupaa, mutta korkein oikeus hylkäsi hakemukset viime kesänä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  2. 2

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  3. 3

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  4. 4

    Aiemmin sensuroidut Muumi-jaksot esitetään ensimmäistä kertaa Suomessa – luvassa kiroilua, demoneita ja väkivaltaa

  5. 5

    Juhani Tammista syytettiin pikaisesta takinkäännöstä – Tamilta tiukka kuitti ”maakuntien miehille”

  6. 6

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  7. 7

    Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

  8. 8

    Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

  9. 9

    Rintasyöpä voi oireilla muutenkin kuin pattina – sitruunakuva auttaa tunnistamaan, milloin pitää olla huolissaan

  10. 10

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  2. 2

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  3. 3

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  4. 4

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  5. 5

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  6. 6

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  7. 7

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  8. 8

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  9. 9

    Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

  10. 10

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  9. 9

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  10. 10

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  2. 2

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  3. 3

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  4. 4

    Aiemmin sensuroidut Muumi-jaksot esitetään ensimmäistä kertaa Suomessa – luvassa kiroilua, demoneita ja väkivaltaa

  5. 5

    Juhani Tammista syytettiin pikaisesta takinkäännöstä – Tamilta tiukka kuitti ”maakuntien miehille”

  6. Näytä lisää