Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Bisquit: Voiko jeesusteippiä esitellä mainoskuvalla?

Kolumni
Mistähän kumman syystä jokapäiväisessä käytössä on pysynyt sellainenkin kansanviisaus kuin ettei kukaan ole profeetta omalla maallaan?
Tuoreiden aikalaiskokemusten perusteella näyttäisi näet olevan suotavampaa – ainakin sivullisten terveyden ja hyvinvoinnin kannalta – että edes sen yhden nimeltä tunnetun antaumuksellisin kannattajakunta voisi toteuttaa itseään omassa lähiympäristössään ilman tarvetta tuppautua väen vängällä valtaosin täysin ulkopuolisten asuin- ja kokoontumissijoille.

Tuoreilla aikalaiskokemuksilla viitataan tietysti vereksiin raportteihin vakaumuksellisesta kansalaistoiminnasta, joka käyttää itsestään kauppanimeä rauhan uskonto.

Tässä välissä onkin syytä pysähtyä hetkeksi ja kiittää kädet puolikuussa, että on se Luojan (?) lykky, ettei kukaan ole vielä keksinyt lanseerata itseään rauhattomaksi kutsuvaa hengenliikettä.

Tutun suomalaisen sananlaskun mukaan (sananlasku sen täytyy pakosti olla, jonkunhan on täytynyt ne sanat joskus laskea) yksi kuva vastaa ainakin tuhatta sanaa.

Missään tai koskaan ei liene kuitenkaan pohdittu, mitä tapahtuu sitten, jos tulee se tuhannes ja ensimmäinen.

Ei tuon tuumimisen näytä kyllä olleen sen suurempaa tarvettakaan.

Niinpä suomalaisessa populaarikirjallisuudessa tiedetään vannotun niinkin sensitiivisenä pidetyn asian kuin profeetan parran kautta vaikka kuinka monen monituista kertaa ilman että moinen pyhän miehen ja hänen loukkaamattoman karvoituksensa verbaalikäyttö olisi ollut herätteenä ensimmäisellekään sielunsapahoittajalle.

Muodollisesti puhutaan sinänsä hyvää tarkoittaen sananvapaudesta, mutta hengellisessä reaalimaailmassa sitä tärkeämmäksi on noussut kysymys kuvanvapaudesta.

Vapaudessa on omat ongelmansa. Ne ovat äärimmäisen hankalia, tietyssä mielessä jopa mahdottomia ratkaista, koska niiden ydin on syvimmältä olemukseltaan järjen tavoittamattomissa sen kaikissa merkityksissä.

Paradoksaalista kyllä, kysymyksen transsendenttista problemaattisuutta voi hahmottaa niinkin arkipäiväisen asian kuin aivan tavallisen jeesusteipin avulla.

Jeesusteippihän koostuu kahdesta peruskomponentista, yhtäältä tiiviiksi kelatusta yksipuolisesta liimanauharullasta, toisaalta tietystä nimeltä mainitusta, erään arabialaisen valtauskonnon pienempänä pitämästä profeetasta.

Ongelman voi konkretisoida kysymykseen, voiko kyseistä tuotetta esitellä mainoskuvalla?

Onko profeetta mukana teipissä siinä olomuodossa, että opin kuvakielto tulee sovellettavaksi, jolloin mainosta voi militantin islamin tapaan pitää myös kyseistä pienempää profeettaa halventavana?

Diletantteina luterilaisina vastaamme, että nyt panit tosi pahan, mutta ehkä suomalaisessa S-ryhmässä sitä ei kuitenkaan mainostettaisi halventavana vaan halpuuttavana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    2. 2

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    3. 3

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      FlyBe-lentokoneella vaaratilanne Hollannissa – laskuteline petti, kone ajautui kiitotieltä

    6. 6

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    7. 7

      Järjestäjien odottamaton veto sai Antti Ruuskasen hämilleen – ”En missään nimessä pannut pahakseni”

    8. 8

      Hurja onnettomuus aura-auton takana Sievissä – poliisi: ”Olosuhteet erittäin haastavat”

    9. 9

      Muovimatto ja kolme muuta yllättävää asiaa, jotka saattavat aiheuttaa sisäilmaongelmia

    10. 10

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    8. 8

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    9. 9

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    10. 10

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    2. 2

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    3. 3

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      FlyBe-lentokoneella vaaratilanne Hollannissa – laskuteline petti, kone ajautui kiitotieltä

    6. Näytä lisää