Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Jämsän Seutu: 4-vuotiaan pyllähdys herätti laturaivon - ”Pois tieltä s***ana”

Jämsä
Jämsäläisnainen sai kuulla hiihtolenkillä olevansa kelvoton äiti, kun hänen lapsensa pyllähti mäenlaskua harjoitellessaan.
Jämsäläisnainen ja hänen kaksi lastaan joutuivat hiihtolenkillä Jämsän Särkijärven kuntotalon lähistöllä laturaivon kohteeksi 13. helmikuuta. Tapauksesta uutisoi Jämsän Seutu.

Nainen oli harjoittelemassa lastensa kanssa mäenlaskua pitkän alamäen loppupäässä, jolloin 4-vuotias pyllähti nurin. Hän oli nousemassa ylös ja jatkamassa laskemista, kun ylempää mäestä lähestyi hurjalla vauhdilla mieshiihtäjä.

– Pois tieltä, menkää muualle harjoittelemaan siitä, saatana, mies huusi mennessään.

4-vuotias purskahti itkuun. Nainen halusi selvittää tilanteen miehen kanssa ja väittää menneensä miehen juttusille kuntotalon pysäköintialueella. Juttutuokio ei naisen mukaan sujunut hyvässä hengessä, vaan mies oli raivoissaan.

– Sain kuulla olevani vastuuntunnoton ja kelvoton äiti, joka saattoi vaaraan paitsi lapset myös miehen, nainen kertoo Jämsän Seudussa.

Nainen kertoo, että lasten hiihtokipinä hiipui, ja toivoo, ettei yksikään perhe joutuisi kokemaan vastaavanlaista tilannetta.

Oletko törmännyt laturaivoon tänä talvena? Kerro kokemuksistasi kommenttikentässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    4. 4

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    5. 5

      Ruotsin hiihtotähti Charlotte Kalla avautui sydänongelmistaan – ”Aluksi se tuntui kammottavalta”

    6. 6

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    7. 7

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    8. 8

      Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    5. 5

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    7. 7

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    10. 10

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    4. 4

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    5. 5

      Ruotsin hiihtotähti Charlotte Kalla avautui sydänongelmistaan – ”Aluksi se tuntui kammottavalta”

    6. Näytä lisää