Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisi: Vantaan tunneliryöstön tekijät tavoittamatta - ”Tuskin on kyse ensikertalaisista”

Poliisin mukaan ryöstäjät olivat noin 15–17-vuotiaita, tukevia, pyöreäkasvoisia ja noin 170 cm pitkiä nuorukaisia. Heitä oli asianomistajan mukaan kolme.
Kolmen nuorta miestä ryösti kuusikymppiseltä mieheltä lompakon lauantai-iltana kello 18 aikaan Koivukylän juna-aseman alikulkutunnelissa Vantaalla.

Poliisin ensitiedotteen mukaan miehiä oli kolme tai neljä, mutta asianomistajalta saatujen tietojen mukaan heitä oli kolme, rikoskomisario Markku Helenius Itä-Uudenmaan poliisista kertoo.

– Kun mennään ryöstölinjalle, niin tuskin on kyse ensikertalaisista vaan todennäköisesti he ovat jollakin tapaa poliisille tuttuja, Helenius sanoo.

Tekijät ovat kuitenkin yhä tavoittamatta. Poliisin mukan he ovat noin 15–17-vuotiaita, tukevia, pyöreäkasvoisia ja noin 170 cm pitkiä nuorukaisia, jotka olivat pukeutuneet tummiin vaatteisiin.

Uhrin mukaan yksi ryöstäjistä oli pummannut mieheltä tupakkaa ja toinen alkoi kysellä uhrin humalatilaa. Tämän jälkeen miehen silmille ruiskutettiin suihketta ja häntä lyötiin nyrkillä oikeaan poskipäähän. Poliisin tiedossa ei ole, mitä suihketta ryöstäjät käyttivät.

– Ilmoittajan mukaan oli jotain kaasusumutetta. Hänen mukaansa suihke aiheutti voimakasta kirvelyä, Helenius kertoo.

Uhri komennettiin tämän jälkeen anatmaan lompakkonsa, jotta hän välttyisi muulta väkivallalta. Joku ryöstäjistä myös uhkasi uhria tappamisella.

Uhri oli antanut tyhjän lompakkonsa ryöstäjille, jotka heittivät lompakon hetken kuluttua kadulle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    2. 2

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

    5. 5

      ”Kyllä, olen suomalainen Oscar-voittaja” – Tommi teki Oscar-palkitun elokuvan erikoistehosteita

    6. 6

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    7. 7

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    8. 8

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    9. 9

      Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

    10. 10

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    9. 9

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    10. 10

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    2. 2

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

    5. 5

      ”Kyllä, olen suomalainen Oscar-voittaja” – Tommi teki Oscar-palkitun elokuvan erikoistehosteita

    6. Näytä lisää