Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

”Muilutettu” oli jäätyä järven jäälle - näin hätäkeskus selittää, miksei poika saanut apua

Viitasaarella järven jäälle hylätyn joensuulaisnuorukaisen tapauksesta ei ole tehty rikosilmoitusta.
Viitaseralla pyhäaamuna jäälle hylätty joensuulaisnuorukainen soitti viisi puhelua hätäkeskukseen sunnuntaina aamuyöllä, mutta ei saanut apua.

Tapahtumat alkoivat, kun Viitasaari Areenassa lauantaina pidetyn kuuden joukkueen futsal-turnauksen jälkeen osa pelaajista lähti paikalliseen ravintolaan jälkipeleihin. Myöhään yöllä yksi turnauksen joensuulaisista salijalkapallon pelaajista eksyi kavereistaan ja joutui erikoisen kyydityksen kohteeksi.

Viitasaarelaisnuoret ottivat päällysvaatteitta olleen pelaajan auton kyytiin. Lopulta nuoret heittivät pelaajan ulos järven jäällä.

Turnauksessa mukana olleen toisen pelaajan mukaan nuorukainen oli kovassa humalassa, eikä hän osannut pimeässä jäältä pois.

”Ei tiennyt mistään mitään”

Nuorukainen soitti hätäkeskukseen viisi kertaa varhain sunnuntaiaamuna kello neljän ja viiden välillä, kertoo Vaasan hätäkeskuksen apulaispäällikkö Kai Paldanius Ilta-Sanomille.

Hätäpuhelujen nauhoitteet kuunnelleen Paldaniuksen mukaan nuorukainen ei tiennyt ”mistään mitään”, ei edes sitä, millä paikkakunnalla hän oli.

– Useampi päivystäjä yritti tietoa tentata ja pumpata, mutta sitä tietoa ei vain saatu kaivettua.

Paldaniuksen mukaan nuorukaisen matkapuhelin paikannettiin tukiaseman avulla Viitasaaren keskustan alueelle.

– Tieto oli niin harva, että sillä tiedolla ei oikeastaan vielä mitään tee, Paldanius sanoo.

Nuorukainen ei myöskään kyennyt kertomaan, onko hänellä puhelimessa datapalvelu päällä ja internetyhteyttä puhelimessa, joten hätäkeskus ei pystynyt käyttämään niin sanottua Smart Locator -järjestelmää.

– Sen jälkeen hänet olisi pystytty paikallistamaan tosi hyvin, mutta kun kaveriin ei saatu puheyhteyttä, Paldanius sanoo.

Smart Locator on hätäkeskuksen käytössä oleva järjestelmä, jolla älypuhelin voidaan paikantaa GPS-sijaintitiedon avulla.

Sisä-Suomen poliisista kerrottiin IS:lle tänään tiistaina kello kahden korvilla, ettei tapauksesta olla jätetty rikosilmoitusta.

”Hän oli hyvissä voimissa”

Paldanius sanoo, ettei nuorukainen ollut puhelujen perusteella vaipumassa tajuttomuustilaan.

– Olen kuunnellut puhelut ja sen voin sanoa, että hän oli hyvissä voimissa. Ääni tuli joka puhelussa täysillä. Todennäköistä on, että hän oli jonkinlaisessa sokkitilassa tai nauttinut jotain muutakin kuin kansalaiskunnioitusta. Mitään kontaktia ei saatu ja hän puhui koko ajan päälle sitä omaa tuskaansa, hän sanoo.

Jossain vaiheessa nuorukainen kertoi hätäkeskukselle näkevänsä talon ja autotallin.

– Hänelle sanottiin, että kävele nyt sinne sitten, mutta ei hän siihenkään vastannut, että hän olisi menossa mihinkään. Toisessa viimeisessä puhelussa ilmeni, että hän oli talon rappusilla ja kolkutteli ovea, Paldanius kertoo.

Onni onnettomuudessa

Keskisuomalaisen haastattelema talon emäntä kertoo tärisevän pojan huutaneen apua värisevällä äänellä.

– Poika oli läpimärkä ja umpijäässä, kun saimme hänet sisälle. Vaihdoimme märät vaatteet kuiviin ja laitoimme pojan nukkumaan, nainen kertoi Keskisuomalaiselle.

IS:n aiemmin tavoittama pelikaveri vahvisti tarinan. Hän oli mukana juhlimassa samassa ravintolassa, muttei halua kommentoida tapausta enempää.

– Kaveri on kuitenkin kunnossa ja päässyt takaisin Joensuuhun. Se on kyllä sanottava, että aika törkeää touhua tällainen on.

Kai Paldanius pitää tapausta harmittavana.

– Eihän nyt ketään jätetä tahallaan, vaan pyritään tekemään parhaansa. Onneksi hän löysi talon, jossa oli auttavaisia ihmisiä ja sai sieltä apua. Tässä oli onni onnettomuudessa, kun hänelle ei voitu välittää viranomaisapua, koska ei ollut minkäänlaista tietoa, missä hän oli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    2. 2

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    3. 3

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    4. 4

      Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

    5. 5

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    6. 6

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    7. 7

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    8. 8

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    9. 9

      Fitnesskaunotar julkaisi rehellisen kuvan selluliitistaan – paljastaa valaistuksen luoman illuusion

    10. 10

      Ministeriltä kova arvio vuokranantajien hintaveivauksesta – Vuokranantajat vastaa: ”Odotas kun kaivan prosentteja...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    7. 7

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    8. 8

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    2. 2

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    3. 3

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    4. 4

      Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

    5. 5

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    6. Näytä lisää