Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

K-Plussa-kortin säännöt muuttuvat: Näin tarkkaan 3,8 miljoonan suomalaisen ostokset rekisteröidään

K-Plussa-kortin sääntöjä yhtenäistetään, ja huhtikuun alusta lähtien ostotapahtumat rekisteröidään K-Plussa järjestelmään tuotetasolla.
Aikaisemmin ostot on rekisteröity yleisemmin tuoteryhmä- tai loppusummatasolla. Uudistuksen jälkeen K-ryhmä tietää entistä tarkemmin, mitä asiakkaat ostavat. K-Plus Oy:n toimitusjohtaja Ismo Riitala kertoo muutoksen mahdollistavan kohdennetun markkinoinnin.

Riitalan mukaan asiakkaiden ostot ja tunnistetiedot ovat erillisissä tietovarastoissa, joista ne asiakkaan suostumuksella voidaan yhdistää. Asiakas voi kuitenkin valita, millä tasolla ostokset rekisteröidään: tuotekohtaisen rekisteröinnin sijaan voi valita tietojen rekisteröinnin tuoteryhmätasolla tai ostosten loppusumman tasolla.

– Nyt meneillään olevan, 1,7 miljoonaa taloutta koskevan, sääntöjen yhtenäistämisen yhteydessä tuotetasoisen rekisteröinnin kieltäneitä talouksia on muutamia satoja.

Uusien sääntöjen piirissä ovat olleet kaikki 1.2.2012 jälkeen K-Plussa-kortin hankkineet. Riitalan mukaan tällaisia kortinhaltijatalouksia on noin 600 000. Nyt entistä tarkempia tietoja kerätään niiltä asiakkailta, jotka ovat hankkineet etukortin ennen helmikuuta 2012.

Muutos koskettaa aika monia suomalaisia, sillä K-Plussa-kortti löytyy noin 3,8 miljoonalta suomalaiselta.

S-ryhmässä vain osa ostotiedoista tallennetaan tuotetasolla

S-ryhmässä asiakasomistajien ostoksia on rekisteröity tuotetasolla viime toukokuusta lähtien. Tuotetasolla rekisteröidään esimerkiksi kosmetiikkaostokset, kertoo asiakkuusjohtaja Marjaana Saarikoski. Osa ostotiedoista kerätään kuitenkin vain kuitin loppusummatasolla ja esimerkiksi päivittäistavarakaupan ostot tallentuvat tuoteryhmittäin.

– Ylipäätään asiakkaiden ostamia tuotteita ja tuotemääriä hyödynnetään anonyymitietoina liiketoiminnan kehittämiseen. Silloin ei tarvita siis asiakkaaseen tallennettua tietoa käyttää, Saarikoski kertoo.

– Tarkempaa ostohistoriatietoa pystytään käyttämään markkinoinnin kohdentamiseen

Saarikosken mukaan viime toukokuussa voimaan tullut muutos lähti asiakkaista, jotka toivoivat kohdennetumpaa mainontaa. S-Etukortti on noin 3,5 miljoonalla suomalaisella.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  2. 2

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  3. 3

    Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

  4. 4

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  5. 5

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  6. 6

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  7. 7

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  8. 8

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  9. 9

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  10. 10

    Raivostuttiko Donald Trump kiinalaiset? Tuleva presidentti keskusteli Taiwanin presidentin kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  5. 5

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  2. 2

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  3. 3

    Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

  4. 4

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  5. 5

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  6. Näytä lisää