Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

”Joni” esiintyy Ylellä Isis-taistelijana: ”Olen käyttänyt asetta”

Yleisradion toimittaja sanoo haastatelleensa Isis-terroristijärjestön riveihin liittynyttä itäsuomalaista nuorukaista.
Ylen mukaan itäsuomalaisesta pikkukaupungista kotoisin oleva Joni on vähän yli kaksikymmenvuotias ja taustaltaan kantasuomalainen. Hän kertoo liittyneensä terroristijärjestö Isisin riveihin Syyriassa viime syyskuussa.

Joni sanoo toimivansa vartioaseman sotilaana. Ylen toimittaja kysyy pikaviestipalvelun kautta tekemässään haastattelussa Jonilta, onko hän käyttänyt asetta.

– Kyllä, Joni vastaa.

Oletko tappanut, toimittaja kysyy?

– Mahdollisuutta ei vielä ole ollut, Joni vastaa.

Yle ei ole voinut ”sataprosenttisesti” varmistaa, pitääkö Jonin kertomus paikkansa.

”Ei tarvetta peitellä taustaa”

Englanninkielisten porukassa kulkeva Joni sanoo, ettei hän tunne alueella muita suomalaisia. Yhteen somalitaustaiseen suomalaiseen hän sanoo törmänneensä heti saavuttuaan Syyriaan syyskuun lopulla.

Mies kertoo Ylen toimittajan haastattelussa, ettei hänellä ole tarvetta peitellä suomalaista taustaansa.

– En näe uhkana olla piilottamatta alkuperämaata.

Syyriaan hän päätyi omien sanojensa mukaan ”ulkomaalaisten kanssa puhuen”. Suomalaiset eivät avustaneet muutossa. Muuton avustukseen liittyviä yksityiskohtia hän ei kerro.

Yksinäinen, ujo nuorukainen

Yle valottaa jutussaan kaksi vuotta sitten muslimiksi kääntyneen Jonin elämää. Vajaa vuosi kääntymisensä jälkeen hän löysi englanninkielisen foorumin, jossa keskustellaan islamista. Ilta-Sanomat löysi miehen nimimerkkikirjoitukset, ja ne löytyvät edelleen verkosta.

Ylen mukaan Syyriaan on lähtenyt itsestään epävarma, ujo, masennuksesta kärsinyt ja epäsosiaalinen nuorukainen, jolla ei ollut juurikaan ystäviä. Masennustaan hän antaa ymmärtää hoitaneensa vuosien ajan terapiassa.

Koraania Joni oli alkanut lukea nettikaverinsa kannustuksesta ja kiinnostuksesta historiaan. Ylen mukaan Joni oli kokeillut uskonnottomuutta, eikä ollut suunnitellut ryhtyvänsä muslimiksi, mutta hän sanoo löytäneensä islamista ”valon”.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    2. 2

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    5. 5

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    6. 6

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    7. 7

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    8. 8

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      ”Bernerin mallin” viiden päivän mahalasku – näin kaikki tapahtui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. 6

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    2. 2

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    5. 5

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    6. Näytä lisää