Sampsa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Cannonball-jengiläisiä epäillään kiristysjutussa

Helsingin poliisi epäilee Cannonball-jengiläisiä kiristysjutussa.
Helsingin poliisi epäilee useita Cannonball-jengiläisiä muun muassa törkeästä kiristyksestä. Poliisin mukaan tapauksessa uhri oli lainannut ystävältään rahaa, mutta velan perintä oli siirtynyt yllättäen liivijengin jäsenelle ja 800 euron velka kohosi lopulta moninkertaiseksi.

Poliisin mukaan yksi jengiläinen pakotti myös miehen hankkimaan autoliikkeestä 23 000 euron arvoisen auton jengiläisen nimiin. Poliisi kertoo, että uhrilta otettiin väkivallalla uhkaamalla asunnon avaimet ja myöhemmin asunnolta anastettiin omaisuutta.

Poliisi epäilee, että seuraavaksi uhrin ja jengiläisten tavatessa velka nousi 2 000 euroon. Uhri kutsuttiin poliisin mukaan selvittämään velka-asiaa kerhotilalle. Poliisi epäilee, että uhria pahoinpideltiin uudenvuodenpäivänä takahuoneessa ja velkasumma korotettiin 10 000 euroon.

– Summan maksua oli pahoinpitelyn lisäksi tehostettu ilmoittamalla, että ellei uhri maksa, hänen korvansa leikataan irti ja häntä ammutaan polveen, kertoo tutkinnanjohtaja Jukka Larkio.

Larkio kertoo poliisin takavarikoineen esitutkinnassa myös muun muassa amfetamiinia ja useita aseita. Yksi takavarikoiduista aseista on sarjatuliaseeksi muunnettu käsiase.

Neljä epäiltyä on vangittuna. Epäillyt kiistävät rikokset.

Nimikkeinä jutussa ovat muun muassa törkeä kiristys, törkeä huumausainerikos ja törkeä ampuma-aserikos. Epäilyt siirtyvät seuraavaksi syyttäjän harkittaviksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  2. 2

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  3. 3

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – järjestäjä joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  4. 4

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  5. 5

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  6. 6

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  7. 7

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  8. 8

    Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

  9. 9

    Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

  10. 10

    Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  3. 3

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  7. 7

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  9. 9

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  10. 10

    Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  2. 2

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  3. 3

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – järjestäjä joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  4. 4

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  5. 5

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  6. Näytä lisää