Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomalainen ”lonkerobaari” joutui viranomaisten hampaisiin Brightonissa

– Olemme joutuneet silmätikuksi, sanoo baarin omistaja.
Brightonissa sijaitseva pieni suomalaista ja skandinaavista ruokaa ja juomaa tarjoileva baari Northern Lights nousi otsikoihin vuonna 2011, kun se ilmoitti sosiaalisessa mediassa jääneensä vaille asiakkaidensa himoitsemaa eliksiiriä, suomalaista lonkeroa. Brittiläisen maahantuojan talousvaikeuksista johtuen lonkero oli päässyt loppumaan. Hätiin tuli juomavalmistaja Suomesta, joka kuljetti eteläiseen Isoon Britanniaan ”Lonkerovankkurit” – siis bussin lastattuna juomasekoituksella. Yllä näkyvällä Youtube-videolla seurataan ”Lonkerovankkureiden” matkaa Brightoniin.

Nyt Northern Lights on ajautunut uusiin vaikeuksiin, tällä kertaa virkavallan kanssa. Poliisi vaatii baaria sulkemaan ovensa viikonloppuisin jo kello 23.30 nykyisen kello 2:n sijaan. Viranomaisten mukaan kyseessä on niin sanottu pystybaari, eikä ruokaravintola, kuten luvassa sanotaan. Se myös vaatii yrittäjiä palkkaamaan lisää henkilökuntaa ja järjestämään lisää istumapaikkoja.

Baarin osaomistaja Pauliina Talvensaari kertoo, että pienelle baarille perjantai- ja lauantaiyön kävijätulvasta sivuun jääminen olisi tuhoisaa.

– Brighton on bailukaupunki. Viikonloppuyöt ovat kiireisintä aikaa, enkä tiedä kuinka selviäisimme ilman niitä, hän sanoo.

Talvensaari: Kiistat makuasioita

Eniten Talvensaarta ärsyttää, että poliisi väittää baarin läheisyydessä aiheutuneen järjestyshäiriöitä. Brighton on villi kaupunki, mutta suomalaisravintolassa ei ole ollut ongelmia.

– Meillä on nollatoleranssi huumeiden suhteen, emmekä ole koskaan joutuneet soittamaan poliisille ongelmista. Naapurustokaan ei ole koskaan valittanut metelistä.

Muutkin vaatimukset ovat hänen mukaansa pikemminkin makuasioita, kuin todellisia epäkohtia. Baari on arvostettu skandinaavisesta keittiöstään brittiläisissä ruokalehdissä; ruokalistat löytyvät pöydistä ja niille on varattu myös kokonainen seinä. Kaikki mainokset esittelevät myös ruokaa. Istumapaikkoja on yhtä monta kuin asiakaspaikkojakin, 80 kappaletta. Ihmiset kuitenkin liikkuvat baaritiskillä ja pöytien välillä.

– Emme me halua komennella aikuisia ihmisiä istumaan, Talvensaari lausuu.

Hänen mukaansa pieni yksityinen paikka onkin joutunut hätävarjelun liioittelun kohteeksi ja poliisin silmätikuksi.

Northern Lightsin omistajat päättävät lähiaikoina, kuinka aikovat toimia tilanteessa.

– Voimme nyt vain odotella. Asiakkaat ovat olleet asiasta närkästyneitä ja olemme saaneet valtavasti tukea, osamistaja sanoo.

Muut asiat ovatkin hyvin. Talvensaari kertoo, että lonkerokaan ei ole loppunut vuoden 2011 jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    3. 3

      Valtava pettymys näkyi kasvoilta – Ilkka Herola taisteli kyyneleitä vastaan haastattelualueella

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    6. 6

      Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

    7. 7

      ISTV LIVE KELLO 13: Eduskunta äänestää Bernerin luottamuksesta

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    10. 10

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. 6

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    7. 7

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    10. 10

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    3. 3

      Valtava pettymys näkyi kasvoilta – Ilkka Herola taisteli kyyneleitä vastaan haastattelualueella

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    6. Näytä lisää