Laura

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Sipilä avautuu poikansa kuolemasta: ”Teimme Tuomolle veneenmuotoisen puuarkun”

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kertoo, että hänen poikansa haudattiin eilen.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä päivitti blogiaan sunnuntaina aamupäivällä. Sipilä kertoi päivityksessä raskaasta ajasta poikansa Tuomon kuoleman jälkeen sekä hautajaisista, jotka pidettiin Sipilän mukaan eilen.

– Rakas poikamme Tuomo siunattiin haudan lepoon eilen, lauantaina. Takana on uskomattoman raskas puolitoista viikkoa. Asiaa on vaikea ymmärtää tai hyväksyä. Surua on mahdotonta kuvailla, olemme olleet perheen kesken yhdessä tiivisti koko ajan. Myös ystävät ovat muistaneet ja käyneet kotonamme. Purimme surua poikieni ja vävymme kanssa tekemällä Tuomolle, kalakaverillemme, veneenmuotoisen puuarkun, Sipilä kirjoittaa.

– Tuomo jää muistoihimme valoisana ja elämänmyönteisenä nuorena miehenä. Jään kaipaamaan syvällisiä keskustelujamme ja Tuomon aitoa välittämistä. Monet kerrat hän lähetti viestiä ja huolehti minunkin jaksamisestani. Tuomo oli helposti lähestyttävä ja hän osasi erityisellä tavalla huomioida ihmiset, jotka muuten olisivat jääneet huomiotta.

Sipilä kertoi nuorimman lapsensa, Tuomon, kuolemasta viime viikolla. Tuolloin Sipilä kertoi, että hänen poikansa oli menehtynyt yöllä yllättäen leikkauksen jälkikomplikaatioon.

Tänään tehdyssä blogipäivityksessä Sipilä myös kiittää saamastaan tuesta ja kertoo palaavansa töihin huomenna.

– Toivon, että yksityisyyttämme menetyksessämme kunnioitetaan tästä eteenkinpäin. Tässä ja edellisessä blogissani on kerrottu se, mitä aiomme asiasta kertoa julkisuuteen.

– Monet valoisat muistot Tuomosta auttavat meitä jaksamaan. Työn osalta on aika palata arkeen. Toivon, että minut kohdatessanne voitte puhua ja tarttua asioihin niin kuin aina ennenkin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    3. 3

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    4. 4

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    7. 7

      Axl Smith saapui oikeuteen mustiin pukeutuneena ja aurinkolasit silmillään

    8. 8

      Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Paikalliset ihmettelevät: Miksi sarjahukuttajaa etsitään vain muun poliisitoiminnan ohella?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    7. 7

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    8. 8

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    9. 9

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    10. 10

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    3. 3

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    4. 4

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. Näytä lisää