Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Professori: Opettajankoulutukseen tarvitaan mieskiintiöt

Peruskoulujen opettajista noin kolme neljäsosaa on naisia.
Kuluneella viikolla lasten väkivaltainen käytös kouluissa on herättänyt keskustelua. Työterveyslaitoksen tuore kyselytutkimus kunta-alan työntekijöille osoittaa, että erityisopettajista kolmasosa kohtaa fyysistä väkivaltaa työssään vuosittain.

Opettajien omien kokemusten mukaan alan peruskoulutus antaa liian vähän valmiuksia työrauhakysymyksiin ja haastavimpien lasten kohtaamiseen, selviää Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun toteuttamasta tutkimuksesta.

Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen johtaja, professori Jouni Välijärvi pitää yhtenä ongelmana sitä, että alalle hakeutuu vain tietynlaisia ihmisiä, jotka ovat menestyneet hyvin koulussa.

– Opettajankoulutukseen hakee niin moni, että sinne valikoituvat sellaiset, joilla on koulumenestys on ollut hyvä. Oppimisvaikeuksien ymmärtäminen ei varmaan ole heille kovin tuttua ja oppimisvaikeuksista kärsivän lapsen asemaan asettuminen ei välttämättä ole heille helppoa, vaikka sitä yrittääkin, Välijärvi miettii.

Opettajien ammatti on hyvin naisvaltainen. Opetushallituksen tuoreimman Opettajat Suomessa -seurantaraportin mukaan kolme neljäsosaa (73,6 %) peruskoulun opettajista on naisia. Käytännössä alalle valikoituu enemmän naisia, koska koulutukseen on niin vaikea päästä.

Välijärvi kannattaa mieskiintiöitä opettajankoulutukseen.

– Kyllä suoraan sanottuna jonkinnäköistä kiintiöintiä kaipaisin, vaikka se on todettu tasa-arvolain vastaiseksi. Koulun moninaisuuden kannalta se olisi ihan perusteltua, että sopivaa kiintiöintiä harkittaisiin.

Välijärven mukaan toinen ongelma on, että haastavimpien lasten kohtaamiseen on vaikea teoreettisesti valmistautua.

– Käytäntö on usein paljon tiukempi kuin sitä pystytään koulutusvaiheessa teoreettisena ilmiönä käsittelemään. Sen vuoksi myös opetusharjoittelua pitää kehittää, että opettajankoulutuksessa saisi kokemuksia muistakin kuin normaalikouluista ja koulun arjesta pidemmällä aikavälillä, Välijärvi sanoo.

Luokanopettajakoulutuksen pääsykoe on nykyään jaettu kahteen vaiheeseen, jossa ensimmäisessä punnitaan teoreettista tietämystä ja toisessa vaiheessa hakijat haastatellaan.

– Sellainen ajatus, että tietoisesti valittaisiin sellaisia, jotka eivät ole koulussa menestyneet, tai joilla on oppimisvaikeuksia, on aika vaikea juridisesti perustella. Sen täytyy perustua johonkin positiiviseen näyttöön.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskaselta hurja reaktio maaliviivalla

    2. 2

      Karmeaa draamaa! Niskanen oli jo kullassa kiinni – törmäys Norjan kanssa tiputti Suomen MM-pronssille

    3. 3

      Suomen sijoitus nousi yhdistetyssä – vastustajalla sääntöjen vastainen puku

    4. 4

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Miesten parisprintillä karmea loppu! Iivo Niskanen törmäsi norjalaiseen, Suomi jäi pronssille – IS seurasi

    7. 7

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    8. 8

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    9. 9

      Pettymys naisten parisprintissä – Suomi jäi viidenneksi, kulta Norjaan

    10. 10

      Terhi Kiemungin potkujen taustalla tiliepäselvyyksiä – matkalaskut kiinnittivät tilintarkastajien huomion

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    5. 5

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    6. 6

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    7. 7

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    8. 8

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskaselta hurja reaktio maaliviivalla

    2. 2

      Karmeaa draamaa! Niskanen oli jo kullassa kiinni – törmäys Norjan kanssa tiputti Suomen MM-pronssille

    3. 3

      Suomen sijoitus nousi yhdistetyssä – vastustajalla sääntöjen vastainen puku

    4. 4

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. Näytä lisää