Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Eerikan tapaamispaikan ohjaaja: En saanut tietoa

Helsingin käräjäoikeus jatkaa todistajien kuulemista virkarikosjutussa, jossa on kyse 8-vuotiaan Eerikan surmaan johtaneista tapahtumista.
Maanantaina ensimmäisenä todistajana kuultiin tapaamispaikka Sahramissa työskennellyttä vastaavaa ohjaajaa. Hän oli tekemässä Eerikasta lastensuojeluilmoitusta syyskuussa 2011.

Tapaamispaikassa oli huomattu Eerikaan hiuksissa laikkuja, joiden epäiltiin syntyneen tukistamalla tai leikkaamalla. Lisäksi tyttö kertoi joutuvansa kävelemään pitkiä koulumatkoja rangaistuksena.

– Eerika oli äärimmäisen ahdistunut eikä halunnut puhua hiuksista, ohjaaja kuvaili oikeudessa.

Lastensuojeluilmoituksen hän teki sosiaalipäivystyksen kautta. Hän ihmetteli, kun Eerikan vastuusosiaalityöntekijä ei myöhemmin suostunut puhumaan hänen kanssaan mitään ilmoituksesta.

Ohjaajan kokemuksen mukaan tavallisesti he saavat tietää, tehdäänkö asialle jotain vai onko ilmoitus osoittautunut aiheettomaksi. Tällaiseen vaikenemiseen ohjaaja ei kertomansa mukaan ollut aiemmin kymmenvuotiaalla urallaan törmännyt.

Hän ihmetteli myös sitä, että sosiaalityöntekijä oli sanonut kertoneensa asioista Eerikan äidille, kun äiti taas kertoi, ettei saa mitään tietoja, koska hänellä ei ole tiedonsaantioikeutta.

– Jäi kummallinen olo, että yksi sanoo yhtä ja toinen toista.

Epäsiistit vaatteet

Nyt käräjäoikeudessa syyttäjä vaatii kyseiselle sosiaalityöntekijälle rangaistusta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Nainen on kiistänyt syytteen.

Ohjaaja kertoi oikeudessa myös, että jo ennen hiustenlähtöä Sahramissa oli kiinnitetty huomiota Eerikan olemukseen. Tytöllä oli muun muassa usein epäsiistit vaatteet. Se oli ristiriidassa häntä hakeneen, nahkatakkia ja buutseja käyttäneen isän huolitellun ulkonäön kanssa.

Eerika oli muun muassa koulun alkaessa elokuussa 2011 kulkenut usean viikon heijastinliivissä, jonka resorinauha repsotti korjaamattomana.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuvat rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  2. 2

    Antifasistit jakoivat asema-aukiolla toimintaohjeita mielenosoitusta varten: ”Jos joudut putkaan, muista...”

  3. 3

    Suora lähetys juuri nyt: Kaksi mielenosoitusta kohtaa Kaisaniemen puistossa

  4. 4

    Mielenosoitusten ääripäät kohtaavat Kaisaniemessä: toisella puolella tuhat, toisella puolella pari sataa ihmistä – IS seuraa hetki hetkeltä

  5. 5

    Hakaniemen tori piiritetty – paikalla runsaasti poliiseja

  6. 6

    Katso kuvat: Mielenosoittajia erottava naru loppui kesken poliisilta

  7. 7

    Mauno ja Tellervo Koivisto osallistuivat itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseen – Linnan juhlat jäävät väliin

  8. 8

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  9. 9

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  10. 10

    Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  2. 2

    Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  3. 3

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  4. 4

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  5. 5

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  6. 6

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  7. 7

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  8. 8

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  9. 9

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  10. 10

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuvat rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  2. 2

    Antifasistit jakoivat asema-aukiolla toimintaohjeita mielenosoitusta varten: ”Jos joudut putkaan, muista...”

  3. 3

    Suora lähetys juuri nyt: Kaksi mielenosoitusta kohtaa Kaisaniemen puistossa

  4. 4

    Mielenosoitusten ääripäät kohtaavat Kaisaniemessä: toisella puolella tuhat, toisella puolella pari sataa ihmistä – IS seuraa hetki hetkeltä

  5. 5

    Hakaniemen tori piiritetty – paikalla runsaasti poliiseja

  6. Näytä lisää