Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

69501 €/kk – Onko tällä miehellä Suomen suurin eläke?

Hissi- ja liukuporrasyhtiö Koneen entinen toimitusjohtaja Matti Alahuhta, 62, saa eläkettä yli 800 000 euroa vuodessa.
Matti Alahuhta käytti toimitusjohtajasopimuksensa mukaisen mahdollisuuden ja jäi eläkkeelle 1. huhtikuuta 2014.

Kone Oyj:n vuosikertomuksesta 2014 käy ilmi paitsi tämä, myös ex-toimitusjohtajan nauttima eläke. Se on yhteensä 62 501 euroa kuukaudessa eli 834 012 euroa vuodessa.

Alahuhdan eläke koostuu työeläkeyhtiön maksamasta lakisääteisestä työeläkkeestä ja Koneen maksamasta lisäeläkkeestä. Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Helsingin Sanomien mukaan Alahuhdan eläke saattaa olla Suomen ennätys, jota on aiemmin pitänyt hallussaan Stora Enson hallituksen puheenjohtaja ja vuorineuvos, helsinkiläinen Jukka Härmälä noin 57 000 euron kuukausieläkkeellään.

Eläketurvakeskus ei luovuta tietoja siitä, kuinka suuri on suurin yksittäinen eläke Suomessa, mutta jotain osviittaa antaa se, että sadan suurimman työeläkkeen keskiarvo vuoden 2014 lopussa oli 22 946 euroa kuukaudessa. Alahuhdan eläke on liki kolme kertaa tätä suurempi.

Epätyypillistä Alahuhdan eläkkeessä on myös se, että Kone maksaa lisäeläkkeen itse varallisuudestaan. Alahuhdalle maksettava eläke on 60 prosenttia hänen kuukauden keskipalkastaan seitsemän viimeisen ansiovuoden perusteella laskettuna.

Alahuhta työskenteli Koneen toimitusjohtajana vuodet 2005 – 2014. Alahuhdan seuraajaksi valittiin ekonomi Henrik Ehrnrooth, 45, joka työskenteli aiemmin Koneen talousjohtajana. Ehrnrootin peruspalkka toimitusjohtajana on 750 000 euroa vuodessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    4. 4

      Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. 6

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    7. 7

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    8. 8

      Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

    9. 9

      Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

    10. 10

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    4. 4

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    4. 4

      Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. Näytä lisää