Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Nyt paloivat käämit! Rajamäen temppu liikaa vihreille

Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto vaatii demareilta selitystä kansanedustaja Kari Rajamäen (sd) toiminnasta maanantain täysi-istunnossa.
Rajamäki kaatoi eilisessä salikäsittelyssä hallituksen yksimielisen esityksen paperittomien terveydenhoidon järjestämisestä. Rajamäki pyysi yhdessä perussuomalaisten Hanna Mäntylän kanssa esityksen paperittomien terveydenhoidosta pöydälle. Samalla syntyi aikataulueste esityksen lopulliselle hyväksymiselle tällä vaalikaudella. Eduskunta ei millään ehdi käsitellä lakia enää tämän vaalikauden aikana, jos eduskunta ei sitten päätä jatkaa täysi-istuntoja ensi viikolle.

Paperittomien kunnallinen terveydenhoito oli eilen ensimmäisessä käsittelyssä. Asia on ensimmäisessä käsittelyssä pantava pöydälle, jos kaksi kansanedustajaa sitä pyytää.

Alanko-Kahiluodon mukaan Rajamäen toiminta rikkoo ”ennenkuulumattomalla tavalla eduskunnan pelisääntöjä.”

– Demareiden Rajamäki on hallituspuolueen kansanedustaja, lakiesitys oli demariministerin (Susanna Huovinen) valmistelema ja julkisuudessa voimakkaasti puolustama ja lisäksi hallitukselta yksimielinen esitys. Hallituksen esitys ehdittiin jo nuijia läpi sosiaali- ja terveysvaliokunnan istunnossa viime viikolla. Niinikään perustuslakivaliokunta oli puoltanut esityksen hyväksymistä. Valiokuntakäsittelyssä yksikään demari tai kukaan muu hallituspuolueen edustaja ei äänestänyt esitystä vastaan, Alanko-Kahiluoma viestitti tänään tiedotteessaan.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa esitystä vastusti kolme perussuomalaisten kansanedustajaa.

Alanko-Kahiluoto sanoo, että eduskunnassa voi yleensä luottaa siihen, että hallituspuolueen jäsenet eivät kaada hallituksen omia esityksiä salikäsittelyssä.

– On pöyristyttävää ja demokratian vastaista, että hallituspuolueen edustaja kävelee näin sekä oman ministerinsä ja eduskuntaryhmänsä yli että koko eduskunnan luottamuksen yli.

– Mikäli kysymys ei ole demareiden eduskuntaryhmässä sovitusta menettelystä, odotamme demareiden eduskuntaryhmän puheenjohtajalta sekä ministeri Huoviselta uskottavaa ulostuloa ja kannanottoa ryhmänsä jäsenen toimintaan, Alanko-Kahiluoto vaatii tiedotteessaan.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan lakia kunnan velvollisuudesta järjestää terveyspalveluja paperittomille ulkomaalaisille. Kyseessä olisivat mm. raskauteen ja synnytykseen liittyvät palvelut sekä pitkäaikaissairauksien hoito silloin, kun ammattilainen arvioi hoidon välttämättömäksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  2. 2

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  3. 3

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  4. 4

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  5. 5

    Valkoinen talo eväsi useilta tiedotusvälineiltä pääsyn tiedotustilaisuuteen

  6. 6

    Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

  7. 7

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  8. 8

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  9. 9

    Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

  10. 10

    Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  5. 5

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  6. 6

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  7. 7

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  8. 8

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  9. 9

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  10. 10

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  2. 2

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  3. 3

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  4. 4

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  5. 5

    Valkoinen talo eväsi useilta tiedotusvälineiltä pääsyn tiedotustilaisuuteen

  6. Näytä lisää