Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Räntärintama väijyy eteläistä Suomea – takatalvelle klassinen selitys

Sää
Suomen suursäätilassa tapahtuu selkeä muutos reilun viikon kuluttua.
Ilmatieteen laitoksen mukaan sää kylmenee selvästi tulevan viikon lopulla.

– Tässä on kyseessä tällainen, tietyllä tavalla aika klassinenkin tilanne, joita tähän aikaan vuodesta usein käy, kertoo päivystävä meteorologi Henri Nyman.

Nymanin mukaan viime päivinä säässä vallinneen kaltaisilla, vahvoilla korkeapaineilla on tapana keväisin liikkua länteen tietynlaisella tavalla.

– Vaikka tuo korkeapaine vähän heikkenee alkuun ja väistyy Suomen itäpuolelle, niin ensi viikon puolenvälin paikkeilla se alkaa kuitenkin vahvistua tuonne Islannin päälle. Tämä johtaa siihen, että pohjoisesta Jäämereltä lähtöisin olevalle kylmälle ilmalle tulee tilaa purkautua etelään.

Nyman korostaa, että tilanteen kehittyminen on vielä epävarmaa ja ennuste voi vielä muuttua.

– Edelleen on selkeää kylmenemistä näköpiirissä, mutta onko se sitten kuinka pitkäkestoista, niin siinä on ehkä se suurin epävarmuus.

Nymanin mukaan ajankohdasta on tällä hetkellä olemassa kaksi hieman toisistaan poikkeavaa ennustetta. Toisen mukaan Suomeen saapuvat ensi viikon lauantaina lähes arktiset ilmamassat, jotka pudottavat tullessaan etelänkin päivälämpötilat nollan alapuolelle. Öihin ennuste lupailee 5–10 asteen pakkasia.

Myös lumisateiden ja -kuurojen riski on olemassa.

Toisen ennusteen mukaan kylmeneminen ei taas ole niin voimakasta, ja se jää enemmän Pohjois-Suomen kohtaloksi.

Räntää voi tulla, mutta ei lunta.

– Etelän kannalta tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lämpötila laskee alle viiteen asteeseen. Räntää voi tulla, mutta ei lunta.

Joka tapauksessa sää on muuttumassa Nymanin mukaan epävakaisempaan suuntaan, joten pilvistä on luvassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    5. 5

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    6. 6

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    7. 7

      Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

    8. 8

      Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen – sai kallonmurtuman kesken ottelun

    9. 9

      Madonna selvitti puheitaan Valkoisen talon räjäyttämisestä: ”En kehota väkivaltaan”

    10. 10

      Snookerin supertähti Ronnie O’Sullivan teki huikeaa historiaa!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    9. 9

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    10. 10

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    5. 5

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    6. Näytä lisää