Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Hämeen poliisilla erikoinen rattijuopposuma: ”Vain yksi perinteinen alkoholia nauttinut”

Hämeen poliisi tavoitti maanantaina iltapäivällä kolmen tunnin aikana neljä rattijuopumuksesta epäiltyä autoilijaa.
Vain yksi poliisin tavoittamista rattijuopoista oli nauttinut alkoholia.

”Vain yksi oli perinteinen alkoholia nauttinut, muille alkotesteri näytti nollaa, mutta huumetesti osoitti positiivista tulosta.” kirjoittaa Hämeen poliisi tiedotteessaan.

Ensimmäisen kerran käry kävi Lahdessa kello 15, kun poliisipartio pysäytti Lahden keskustassa 19-vuotiaan naisautoilijan. Puhalluskoe näytti nollaa, mutta huumepikatesti osoitti positiivisen tuloksen kannabikselle. Naisella ei ollut ajokorttia.

Kyseessä ei ollut ensikertalainen, nainen jäi kiinni jo 18. kertaa vuoden aikana. Poliisi tutkii asiaa rattijuopumuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksena.

Kolme tuntia myöhemmin poliisipartio havaitsi henkilöauton ajavan punaista liikennevaloa vasten Lahden Mukkulan kaupunginosassa. Kuljettaja oli noin 40-vuotias nainen, joka puhalsi nollat, mutta huumetesti näytti positiivista tulosta amfetamiinille.

Tälläkään kuljettajalla ei ollut ajokorttia ja maanantainen tapaus oli hänen yhdeksäs kortitta ajonsa vuoden aikana. Naista epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, huumausaineen käyttörikoksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Samoihin aikoihin partio pysäytti Jalkarannan kaupunginosassa henkilöauton, jota kuljetti alle 20-vuotias mies. Puhalluskoe osoitti jälleen nollaa, mutta huumetesti paljasti kannabiksen käytön.

Verikokeen jälkeen mies vapautettiin. Ajokortti otettiin poliisin haltuun. Poliisi kirjasi asiasta rikosilmoituksen rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Poliisi sai ilmoituksen myös Riihimäellä henkilöautosta, joka oli törmännyt liikennevalopylvääseen Paloheimontien liikenneympyrässä. Poliisipartio tavoitti epäillyn kuljettajan, noin 55-vuotiaan miehen, tapahtumapaikan lähellä sijaitsevasta asunnosta.

Mies hönkäisi noin 2 promillen lukeman poliisin seulonta-alkometriin. Ajokortin mies oli menettänyt jo aiemmin. Epäilty kuljetettiin verikokeeseen, jonka jälkeen hänet otettiin kiinni törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta Hämeenlinnan poliisiasemalle.

Henkilöauto vaurioitui lievästi etukulmastaan törmäyksessä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  4. 4

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  5. 5

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  6. 6

    Top 20: Kansanedustajat, jotka olivat useimmin poissa eduskunnan täysistunnoista

  7. 7

    Valmentaja hämmästelee Patrik Laineen tekoja – ”Minusta tulee fani”

  8. 8

    Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

  9. 9

    90-luvun suosikkiyhtye Taikapeili palaa! ”Kysyntää on”

  10. 10

    Norjan hiihtopomolta järjetön väite Johaugin dopingkäryn syystä – asiantuntijalta täystyrmäys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  3. 3

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  4. 4

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  5. 5

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  6. 6

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  7. 7

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  8. 8

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  5. 5

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  6. 6

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  7. 7

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  8. 8

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  9. 9

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  10. 10

    Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  4. 4

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  5. 5

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  6. Näytä lisää