Laura

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Näin lentäjien mielenterveyttä tutkitaan Suomessa – ”Oletko uneton? Onko ollut stressiä?”

Lentäjät
Trafin asiantuntijan mukaan myös lentoyhtiöiden simulaatiotestit kertovat paljon lentäjien kunnosta.
Lennon 4U9525 perämiehen Andreas Lubitzin epäillään ohjanneen Germanwingsin Airbus 320 -koneen tahallaan päin vuorta Ranskan Alpeilla tiistaina. Onnettomuudessa menehtyivät kaikki 150 koneessa ollutta.

Saksalaislehdet ovat kertoneet Lubitzin keskeyttäneen lentäjäopintonsa loppuunpalamisen vuoksi. Lubitz kuitenkin palasi burn outin jälkeen opintojen pariin ja suoritti tutkintonsa loppuun saakka läpäisten kaikki testit. Lehdistössä on epäilty, että hän olisi päätynyt ohjaamaan lennon päin vuorta masennuttuaan vastikään kariutuneen parisuhteen vuoksi.

Trafin ilmailujohtaja Pekka Henttu on sitä mieltä, että lentäjien psyykkisestä terveydestä täytyy Germanwingsin onnettomuuden jälkeen keskustella enemmän. Toimenpiteiden aika on vasta keskustelujen jälkeen.

– Lentäjien psyykkisestä terveydestä täytyy jatkossa keskustella enemmän. Kyseessä on vaikea ja herkkä osa-alue, ja nyt täytyy pohtia, onko asialle jotain tehtävissä.

Henttu kuitenkin sanoo, ettei keskustelun yhteydessä ole oleellista pohtia, onko vuosi riittävän tiheä väli ilmailulääkärin tekemille tarkastuksille. Tärkeintä ovat työkalut ja menettelyt.

– Joku voi olla sitä mieltä, ettei puoli vuotta tai seitsemän päivääkään olisi riittävä väli. Nyt täytyy keskittyä siihen, että jokainen, joka apua tarvitsee, saa apua. Myös työyhteisöjen roolista täytyy keskustella, että avun tarve huomattaisiin paremmin.

Näin lentäjiä testataan

Porissa toimivaan Suomen Ilmailuopistoon hakeville tehdään sarja psykologisia soveltuvuustestejä, joissa testataan muun muassa hakijoiden yleislahjakkuutta, johtamiskykyä, paineensietokykyä ja persoonallisuutta.

– Henkilöarviointilomakkeiden täytön lisäksi tehdään laajat haastattelut, joissa on mukana myös psykologi. Tehtäviin haetaan luonteeltaan tietyn tyyppisiä ihmisiä. Tarkoituksena on valita tasapainoisia ihmisiä, jotka pystyvät toimimaan täpärässäkin tilanteessa rauhallisesti, Trafin liikennelääketiedeyksikön asiantuntijalääkäri Markku Vanhanen kertoo.

Kun lentäjä on koulunsa käynyt, ei psykologisia testejä enää tehdä rutiininomaisesti. Lentäjät käyvät vuosittain ilmailulääkärin tarkastuksessa, jossa keskustelua käydään vapaamuotoisemmin.

– Erityistä kysymyspatteristoa ei ole. Kysytään yleisesti, mitä kuuluu, onko ollut uniongelmia tai stressiä, tai ovatko mielialat vaihdelleet. Jos tuntuu, ettei kaikki ole kunnossa, otetaan käyttöön DEPS-seulan ja BDI:n kaltaiset kysymyspatteristot, Vanhanen kertoo.

Masennuskyselyt antavat pistemäärän, joka voi viitata tietynasteiseen masennukseen. Jos pistemääristä on syytä huolestua, ohjaa ilmailulääkäri lentäjän tapauksesta riippuen psykiatrille tai psykologille.

– Lääkäri ja lentäjä tulevat Suomessa usein tutuiksi toisilleen. Näin esimerkiksi lentäjän jaksamisongelmat ja persoonassa tapahtuvat muutokset havaitaan helpommin, Vanhanen sanoo.

Simulaatiot paljastavat paljon

Suomessa lentäjät ovat myös työterveyshuollon piirissä. Vanhasen mukaan myös työterveys teettää lentäjillä kyselyjä ja tarkastuksia, joissa selvitetään esimerkiksi tiheiden lentovälien ja aikaerolentojen vaikutuksia jaksamiseen.

– Suomessa lentoyhtiöt teettävät myös seurantasimulaatiotestit. Testit ovat sen verran vaativat, että jos niissä ei ole skarppina, ongelmat havaitaan. Lisäksi tehdään reittitarkastuslentoja, joilla tarkkailija on mukana lennolla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    2. 2

      Urheilugaalan tv-kuvien mysteerimiehen henkilöllisyys selvisi – ”Olen saanut asiasta huumoripitoisia viestejä”

    3. 3

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    4. 4

      Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

    5. 5

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    6. 6

      Yksi kysymys vahvasti esillä Axl Smithin oikeudenkäynnissä: ”Siihen ei varmaan koskaan saada vastausta”

    7. 7

      Diplomi-insinööriksi opiskelevan perheenisän raiskaustuomio lieveni – yhtenä perusteena ”vakaa elämäntilanne”

    8. 8

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    9. 9

      Autotuojien toimitusjohtaja tiukkana: LVM ei päätä tieliikenteen veroista!

    10. 10

      Yli 150 sai noroviruksen ravintolasta – syynä saastuneet jääpalat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    3. 3

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    4. 4

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    5. 5

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    6. 6

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    7. 7

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    8. 8

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    9. 9

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    10. 10

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    2. 2

      Urheilugaalan tv-kuvien mysteerimiehen henkilöllisyys selvisi – ”Olen saanut asiasta huumoripitoisia viestejä”

    3. 3

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    4. 4

      Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

    5. 5

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    6. Näytä lisää