Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Jyväskylässä pimeni aivan täysin – soittivat Paranoidin

Earth Hour
Earth Hourin aikaan jyväskyläläisissä kotibileissä hiljennyttiin kuuntelemaan kynttilänvalossa Black Sabbathin legendaarista kappaletta.
Lauantaina Suomessa ja maailmalla vietettiin Earth Houria, jolloin on tarkoitus sammuttaa valot symbolisesti ympäristön vuoksi tunniksi. IS pyysi lukijoita lähettämään kuvia naapuruston pimentymisestä. Sampo Korrensalo lähetti kuvan jyväskyläläisistä kotibileistä, missä 30–40 ihmistä kokoontui kynttilänvaloon kuuntelemaan, kun yksi vieraista soitti kitaralla Paranoidin. Musiikki ei päättynyt kuitenkaan siihen, vaan illan aikana kuultiin muun muassa espanjalaista flamenco-musiikkia.

– Olimme suunnitelleet, että Earth Hourin aikaan alkaa open stage. Se on tunnelmallinen, intiimi tilanne. Nyt meillä on täällä yleiset jamit käynnissä, Korrensalo kertoi lauantaina.

Hyvää musiikkia riitti, sillä vieraiden joukossa oli runsaasti musiikinopiskelijoita. Juhlissa oli myös monenlaista herkullista tarjottavaa: pinaattifetapiirakkaa, mokkapaloja ja mummon mustikkaboolia.

Porukka vietti iltaa kynttilänvalossa puoli yhdeksästä saakka. Korrensalon mukaan kynttilänvalo tuo kekkereihin erityistä tunnelmaa.

– Vielä täällä on pimeätä, koska miksipä sitä menisi tunnelmaa pilaamaan. Vessassakin on kynttilöitä. Kynttilät tuovat niin paljon tunnelmaa, että fiilis on suorastaan käsin kosketeltava, Korrensalo kertoili lauantai-iltana.
  • Earth Hour

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smith rikkoi hiljaisuuden tuomion jälkeen – julkaisi kuvan saamastaan tappouhkauksesta

    2. 2

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    3. 3

      Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

    4. 4

      Paraatimatkaltaan pudotettu Emil Iversen hämmästyi valmentajan kyykytyksestä – uhkaa taas kotiinlähdöllä

    5. 5

      Seksivideoita nähnyt Kasmir kommentoi Axl Smith -tuomiota: ”Olen todella pahoillani”

    6. 6

      F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

    7. 7

      Säilytätkö rojua turhaan? Ainakin nämä 20 asiaa voit heittää surutta menemään

    8. 8

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    9. 9

      Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

    10. 10

      Ville Haapasalo täyttää 45 vuotta! Katso, mitä 26 vuotta Venäjällä tekee miehelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    3. 3

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    4. 4

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    5. 5

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    8. 8

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smith rikkoi hiljaisuuden tuomion jälkeen – julkaisi kuvan saamastaan tappouhkauksesta

    2. 2

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    3. 3

      Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

    4. 4

      Paraatimatkaltaan pudotettu Emil Iversen hämmästyi valmentajan kyykytyksestä – uhkaa taas kotiinlähdöllä

    5. 5

      Seksivideoita nähnyt Kasmir kommentoi Axl Smith -tuomiota: ”Olen todella pahoillani”

    6. Näytä lisää