Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Bussin rengas syttyi tuleen nelostiellä – matkustajat kantoivat lunta liekkeihin

Liikenne ruuhkautui onnettomuuspaikalla pahoin. Bussissa oli noin 40 matkustajaa.
Tilausajossa olleen linja-auton oikea takarengas syttyi palamaan Äänekosken ja Jyväskylän välillä maanantaina kuuden jälkeen.

Bussissa olleen ja sammutustöihin osallistuneen Timo Valtosen mukaan palavasta renkaasta nousi runsaasti savua ja muutaman metrin lieskat.

Valtosen mukaan bussissa ollut jauhesammutin ei riittänyt palon sammuttamiseen. Matkustajat pysäyttivät ohi ajaneita autoja palopaikalla ja saivat haalituksi yhteensä viisi jauhesammutinta, jotka he tyhjensivät palavaan renkaaseen. Lisäksi matkustajat heittivät metsiköstä hakemaansa lunta paloa kohti.

Päivystävän palomestarin Jarmo Hinkkasen mukaan matkustajat ja bussikuski olivat toimineet tilanteessa mallikkaasti.

– Bussista oli poistuttu nopeasti. He olivat myös tyhjentäneet useamman käsisammuttimen ja saivat palon rajattua. Palokunta sitten viimeisteli sammutuksen, Hinkkanen kertoi IS:lle.

Uutisesta poistettu video 6.4.2015 kello 23.15. Videolla näkyvän henkilön toiveesta video on poistettu artikkelista.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jonna Järnefelt rohkeana Linnassa – muotiasiantuntija innostui asusta: ”Free the nipple!”

  2. 2

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  3. 3

    Autosport: Jari-Matti Latvalan uusi talli on selvillä

  4. 4

    Lentokiellossa oleva Timo Soini saapui Linnan juhliin – ei ilmestynyt aamulla kirkkoon

  5. 5

    Kike Elomaa kohahdutti Linnassa – onko tässä itsenäisyyspäivän antavin kaula-aukko?

  6. 6

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  7. 7

    Riku Rantala ja Tunna Milonoff astelivat Linnan juhliin – tyrmäävän kauniit vaimot varastivat huomion

  8. 8

    Susanna Koski saapui Linnaan rock-henkisessä tyylissä – kasvoilla hyvin tumma meikki

  9. 9

    Li Andersson jätti viime vuonna Linnan juhlat välistä ”ulkonäkökeskeisyyden” takia – asteli nyt matolla upeassa mekossa

  10. 10

    Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Presidenteistä otettiin yhteiskuva

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  4. 4

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  5. 5

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  6. 6

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  7. 7

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä – IS seuraa hetki hetkeltä

  8. 8

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  9. 9

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  10. 10

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jonna Järnefelt rohkeana Linnassa – muotiasiantuntija innostui asusta: ”Free the nipple!”

  2. 2

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  3. 3

    Autosport: Jari-Matti Latvalan uusi talli on selvillä

  4. 4

    Lentokiellossa oleva Timo Soini saapui Linnan juhliin – ei ilmestynyt aamulla kirkkoon

  5. 5

    Kike Elomaa kohahdutti Linnassa – onko tässä itsenäisyyspäivän antavin kaula-aukko?

  6. Näytä lisää