Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vanhuksen sähkömopo simahti kilometrien päässä kotoa – hätäkeskus ei lähettänyt apua

Yli 80-vuotias mies ei saanut hätäkeskuksesta apua, kun sähkömopo hyytyi eilen Tampereen Hervannassa.
Tapaus sattui eilen tiistaina kello 13 jälkeen Tampereella. Iäkäs mies oli lähtenyt jo aamulla liikkeelle kotoaan Kaukajärveltä, mutta sähkömopon akku hyytyi Hervannassa.

Lähistöllä asuva eläkeläispariskunta sattui miehen onneksi paikalle päivittäisellä kävelylenkillään.

– Mies kertoi käyvänsä yhdeksättä kymmentä, eli yli 80-vuotias hänen täytyi olla. Hän kertoi unohtaneensa puhelimensa kotiin, eikä hän muistanut ulkoa Lempäälässä asuvan poikansa puhelinnumeroa. Puolisentoista tuntia odottelimme hänen kanssaan apua. Eihän häntä voinut jättää ulos palelemaan, Antti ja Ritva Hyvärinen kertovat Ilta-Sanomille.

On käsittämätöntä, ettei pyörätuolilla liikkuvaa miestä auteta, mutta palokunta käy hakemassa kissoja puista.

Ritva Hyvärinen soitti ensimmäiseksi hätäkeskukseen, jotta alaraajoistaan halvaantuneelle miehelle saataisiin apua. Hätäkeskuksesta Hyväriselle ilmoitettiin, ettei kyseessä ole hätäkeskuksen asia.

– Sitten käskettiin soittamaan korjaamoon. On käsittämätöntä, ettei pyörätuolilla liikkuvaa miestä auteta, mutta palokunta käy hakemassa kissoja puista, pariskunta ihmettelee.

Antti Hyvärinen soitti seuraavaksi Hinausautot K. Sulingolle, jonka autolla mies ja sähkömopo saatiin lopulta takaisin kotiin Kaukajärvelle.

Hinausliikkeen yrittäjä Kaj Sulinko arvioi, että miehellä oli matkaa kotiin useita kilometrejä.

– Mies asui ilmeisesti seniorikodissa ja hänellä on ollut tapana tehdä pitkiä lenkkejä. Nyt akku ei vain kestänyt.

”Terveysriski ei käynyt ilmi”

Pirkanmaan alueesta vastaavan Porin hätäkeskuksen päällikkö Jouko Rytkönen sanoo IS:lle, että hätäkeskuksen päätökset perustuvat aina puhelun aikana tehtävään kokonaisarvioon. Puhelut nauhoitetaan joka kerta.

– Hätäkeskus ottaa tällaiset asiat hoitaakseen ainoastaan, jos kyseessä on selvä terveysriski. Kyseisessä tilanteessa ei käynyt missään vaiheessa ilmi, että tilanteessa olisi ollut terveysriski. Puhe oli siitä, että sähkömoposta on akku lopussa, Rytkönen perustelee hätäkeskuksen ratkaisua.

EDIT: Sähköpyörätuoli muokattu muotoon sähkömopo. Juttuun on päivitetty kello 14.55 Jouko Rytkösen kommentit.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

    4. 4

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    5. 5

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    6. 6

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    7. 7

      Trump kommentoi eilisiä jättiprotesteja: Miksi he eivät äänestäneet?

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      Puna-armeijan tankit vyöryivät kohti – Veikko Määttänen koki talvisodan tulikasteen omassa kotipitäjässään: ”Se on outo tunne, kun ne rupeavat ampumaan”

    10. 10

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    5. 5

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    7. 7

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    8. 8

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    9. 9

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    10. 10

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

    4. 4

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    5. 5

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    6. Näytä lisää