Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Pankkivirkailija alkoi ihmetellä: Oliko murhasta epäilty poika vai poikaystävä?

Salo
Salolainen pankkivirkailija alkoi ihmetellä, kun tuttu 84-vuotias asiakas tuli hoitamaan raha-asioitaan vieraan miehen kanssa.
Salon oikeustalolla kuultiin torstaina 84-vuotiaan naisen murhasta syytettyä 55-vuotiasta miestä niin sanotussa myrkkyhoitajajutussa. Syytteen mukaan mies käytti törkeästi hyväkseen iäkkään uhrin asemaa, sai hankittua uhrin tililtä runsaasti rahaa sekä laatimaan testamentin epäillyn hyväksi.

Oikeudessa kuultiin todistajana myös pankkivirkailijaa.

– Luulin miestä ensin naisen pojaksi, mutta sitten virolainen aksentti paljasti, että hän on jotain muuta. Nainen hihitteli ja kutitteli miestä sillä tavalla, että mietin hänen olevan sittenkin poikaystävä, pankkivirkailija kertoi eilen todistajana oikeudessa.

– Nainen vaikutti olevan rakastunut mieheen.

Tutuille nainen on esitutkinnan mukaan kertonut olevansa miehen kanssa salakihloissa.

Nainen kertoi pankissa virkailijalle haluavansa myydä kaikki osakkeensa. Niiden arvo oli noin 20 000 euroa.

– Kyselin siinä sitten syitä osakkeiden myyntiin ja lopulta asia hoidettiin. Epäilykset kuitenkin vahvistuivat, kun mies alkoi kysellä 84-vuotiaalle naiselle pankkitunnuksia nettiin.

MYRKKYHOITAJAJUTUN käräjiä istuttiin Salossa torstaina toista päivää. 55-vuotiaan miehen epäillään murhanneen 84-vuotiaan naisen.

Motiivina syyttäjä näkee olevan raha. Nainen oli tehnyt miehen hyväksi testamentin, jolla oli määrännyt miehelle koko omaisuutensa kuoleman jälkeen.

– En minä olisi mitään testamenttia halunnut. Olin varma, että siitä tulisi omaisten kanssa tappelu, syytetty totesi oikeudessa.

– XX sanoi minulle, että hoida minua niin kuin omaa äitiäsi. Hän kertoi minulle, että olen hänelle rakas, kuin oma poika, syytetty väitti.

TESTAMENTIN laatimiseen mies oli kysynyt apua numeropalvelusta. Sitä kautta löytyi lopulta salolainen juristi, joka hoiti paperin kuntoon naisen kotona. Myös mies oli silloin läsnä koko ajan.

– Testamenttia tehtiin yksi kappale, siitä olen ihan varma, juristi vakuutti oikeudessa.

Vähän ennen hänen todistustaan syytetty oli kertonut, että papereita oli kaksi. Hän oli luvannut naiselle sanojensa mukaan vievänsä toisen pankkiin.

– Valehtelin XX:lle, sen myönnän. En vienyt sitä, koska en halunnut koko perintöä, syytetty sanoi omassa puheenvuorossaan.

Syytetty kiistää häneen kohdistetut epäilyt murhasta ja törkeästä varkaudesta. Asian oikeuskäsittely jatkuu ensi viikolla.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  3. 3

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  4. 4

    Ainakin 13 kuollut Istanbulin räjähdyksissä – Erdogan: ”Kansalaisiamme vastaan on tehty terrori-isku”

  5. 5

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  6. 6

    Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

  7. 7

    Suomalaiset villiintyivät Saara Aallon pääsystä kahden parhaan joukkoon: ”Kannattaisi alkaa sulatella suihkulähteitä...”

  8. 8

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  9. 9

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  10. 10

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  3. 3

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  4. 4

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  5. 5

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  6. 6

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  7. 7

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  8. 8

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  9. 9

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  10. 10

    Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  3. 3

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  4. 4

    Ainakin 13 kuollut Istanbulin räjähdyksissä – Erdogan: ”Kansalaisiamme vastaan on tehty terrori-isku”

  5. 5

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  6. Näytä lisää