Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Pankkitunnusten kalastelusta vuosien vankeustuomio

Ensin tulee sähköpostiviesti rästiin jääneestä pikkumaksusta.
Viestissä uhataan, että jos laskua ei makseta ennen tiistaita, tulee maksuhäiriömerkintä. Viestin linkki ohjaa nettisivulle, joka vaikuttaa normaalilta pankkien varmennepalvelulta. Se pyytää tunnistautumaan pankkitunnuksilla. Muun muassa näin kalasteltiin verkkopankkitunnuksia laajassa viestihuijausvyyhdessä, jossa osa viesteistä tuli Tullin ja Postin nimissä.

Syyttäjän mukaan yksityishenkilöitä erehdytettiin antamaan väärennetyille nettisivustoille verkkopankkitunnuksensa, joita sitten käytettiin pikavippien hakemiseen ja tilisiirtoihin. Rahoja siirrettiin muun muassa pelitileille ja bitcoin-kauppoihin.

Helsingin käräjäoikeuden mukaan teoilla aiheutettiin haittaa sadoille. Rikokset ajoittuivat maalis-elokuulle 2014.

Oikeus tuomitsi perjantaina vyyhden 24-vuotiaan päätekijän 3,5 vuoden vankeuteen. Miehen jäädessä kiinni heinäkuussa 2014, tuli huijausviesteihin tauko. Elokuussa 2014 samanlaisia tekoja jatkoi kuitenkin 21-vuotias mies, joka tunsi päätekijän. Hänet tuomittiin vuoden ja 5 kuukauden vankeuteen muun muassa törkeästä petoksesta.

Yli 80 huijaussivustoa

Viestintävirasto pyysi vyyhden selvittelyssä yhteensä 83:n huijaussivuston sulkemista. Sivustoja suljettiin sitä mukaa kuin niitä tuli viranomaisten tietoon. Ensimmäiset sulkemispyynnöt tehtiin maaliskuun 2014 alussa.

Päätekijä Viljar Kivi, 24, tuomittiin muun muassa törkeistä petoksista ja törkeästä väärennyksestä 3 vuoden ja 6 kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Oikeuden mukaan päätekijä toimi erittäin suunnitelmallisesti ja aiheutti tai oli aiheuttamassa noin puolen miljoonan euron vahingot.

Käräjäoikeus katsoi, että sopiva rangaistus päätekijälle olisi ollut 7 vuotta, mutta oikeus huomioi miehen syyskuussa 2014 saamat yhteensä 3,5 vuoden vankeustuomiot.

Mies itse kiisti syytteet oikeudessa ja sanoi, ettei hänellä ole mitään tekemistä rikosten kanssa. Oikeus ei pitänyt tätä uskottavana. Oikeus katsoi myös, että Kivi on pitkän linjan petosrikollinen, joka on käytännössä jo vuosia hankkinut elantonsa erehdyttämällä ja huijaamalla ihmisiä.

Vyyhdessä tuomittiin lisäksi kymmenkunta ihmistä pääosin rahanpesusta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

  2. 2

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  3. 3

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  4. 4

    5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

  5. 5

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  6. 6

    Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

  7. 7

    Tradenomien palkka 3533 e/kk – miehillä hurja ero naisiin

  8. 8

    Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

  9. 9

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  10. 10

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  6. 6

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  7. 7

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  8. 8

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  9. 9

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  10. 10

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

  2. 2

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  3. 3

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  4. 4

    5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

  5. 5

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  6. Näytä lisää