Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suora lähetys: Jämijärven lento-onnettomuuden tutkintaselostus julki kello 13

Onnettomuustutkintakeskus julkistaa Jämijärven lento-onnettomuuden tutkintaselostuksen tänään kello 13. ISTV välittää HSTV:n kuvaaman suoran lähetyksen tilaisuudesta.
Tutkintaa ja sen tuloksia esittelevät Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi sekä ilmailun johtava tutkija Ismo Aaltonen.

Kahdeksan ihmistä kuoli ja kolme pelastautui laskuvarjohyppääjiä kuljettaneen lentokoneen maahansyöksyssä vuosi sitten pääsiäisenä.

Tutkijat kertoivat tilaisuudessa, että välitön syy onnettomuuteen oli oikean siiven siipituen rikkoutuminen. Koneen vauhti hidastui ja nokka kääntyi alas. Lentokone menetti ohjattavuutensa täysin.

Jämijärven turmakoneessa ei ollut mustaa laatikkoa. Koneessa oli vain gps-paikannin, joka tuhoutui onnettomuudessa.

Onnettomuustutkintakeskuksesta kerrotaan, että tutkinta ja koko tapahtumasarjan selvittäminen oli poikkeuksellista muun muassa siksi, että kone tuhoutui törmäyksessä lähes täysin.

Tutkinnassa oli mukana kaikkiaan viitisentoista asiantuntijaa, muun muassa aerodynamiikan tuntijoita sekä lääketieteen ja psykologian ammattilaisia, lennonjohtajia, lentokoulutuksen spesialisteja ja koelentoasiantuntijoita.

Tutkintakeskuksen johtava tutkija Ismo Aaltonen kertoo, että keskeisiä tutkintalinjoja oli useita.

– Olihan tämä jo tietenkin onnettomuuden laajuuden ja vakavuuden huomioon ottaen erittäin vaikeaa.

Tutkintaa hankaloitti niin ikään, että yhdysvaltalaisen itse rakennettavan Comp Air -lentokoneen valmistajan apu oli vähäistä.

Aaltonen huomauttaa, että Suomen olosuhteissa ainutlaatuisen suuren onnettomuuden tutkinnassa piti ottaa huomioon myös uhrien laaja omaisjoukko ja heidän pitämisensä ajan tasalla tutkinnan etenemisestä.

Lähetys ei näy kaikilla mobiililaitteilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    2. 2

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    3. 3

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    4. 4

      Suora lähetys juuri nyt: Kaksi mielenosoitusta kohtasi Kaisaniemen puistossa

    5. 5

      Mielenosoitusten ääripäät kohtaavat Kaisaniemessä: toisella puolella tuhat, toisella puolella pari sataa ihmistä – IS seuraa hetki hetkeltä

    6. 6

      Antifasistit jakoivat asema-aukiolla toimintaohjeita mielenosoitusta varten: ”Jos joudut putkaan, muista...”

    7. 7

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    8. 8

      Hakaniemen tori piiritetty – paikalla runsaasti poliiseja

    9. 9

      Brittimedia väittää: Saara Aalto duetoi X Factor -finaalissa Adam Lambertin kanssa

    10. 10

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. 6

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    7. 7

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    8. 8

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    9. 9

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    10. 10

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    2. 2

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    3. 3

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    4. 4

      Suora lähetys juuri nyt: Kaksi mielenosoitusta kohtasi Kaisaniemen puistossa

    5. 5

      Mielenosoitusten ääripäät kohtaavat Kaisaniemessä: toisella puolella tuhat, toisella puolella pari sataa ihmistä – IS seuraa hetki hetkeltä

    6. Näytä lisää