Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Äänekosken kaupunginjohtaja: ”Tunnelmat ovat loistavat”

Äänekosken kaupunginjohtaja Matti Tuononen kehuu tunnelmia loistaviksi Metsä Groupin uutisen jälkeen.
– Kovin moni kaupunginjohtaja ei saa näin hyvää päätöstä tiedokseen koko uransa aikansa. Kyseessä on koko Suomen historian suurin metsäteollisuusinvestointi, Matti Tuononen sanoo.

Hän arvioi, että investointi on valtava piristysruiske ei vain Äänekoskelle ja Keski-Suomelle, vaan myös koko maalle.

– Suomessa on aika kauan ollut laman ja alistuneisuuden ilmapiiri. Uskon, että tästä saadaan hyvän kierre aikaan. Muutkin firmat alkavat uskoa, että Suomeen ja Keski-Suomeen voi oikeasti investoida, eikä aina ulkomaille viedä kaikkea teollisuutta.

Tuononen odottaa uutisesta myös työpaikkoja alueelle. Äänekosken työttömyysprosentti on yli 20, ja työttömyys on korkea myös koko maakunnassa.

Rakentaminen työllistäisi parhaimmillaan noin 2 500 työntekijää, Tuononen mainitsee.

– Lisäksi kun tehdas on valmis, koko puuntuotantoketju työllistäisi yhtiön ilmoituksen mukaan noin 1 500 ihmistä nykyistä enemmän. Suuri osa töistä tulee puun juurelle, kun puu kaadetaan ja kuljetetaan.

Tuononen toivoo, että biotehtaan sivutuotteiden hyödyntäminen toisi myös uusia yrityksiä alueelle.

Näitä luetaan!

  1. 1

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  2. 2

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  3. 3

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  4. 4

    Tallentuiko Kim Jong-unin velipuolen surma videolle? Japanilaiskanava esitti kuvamateriaalia

  5. 5

    Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

  6. 6

    Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

  7. 7

    Kaisa Mäkäräinen panttaa mystisesti MM-päätöstään – "Puhelinhiljaisuus on päällä"

  8. 8

    Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

  9. 9

    Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

  10. 10

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  3. 3

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  4. 4

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  5. 5

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  6. 6

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  7. 7

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  10. 10

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  2. 2

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  3. 3

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  4. 4

    Tallentuiko Kim Jong-unin velipuolen surma videolle? Japanilaiskanava esitti kuvamateriaalia

  5. 5

    Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

  6. Näytä lisää