Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliittinen untuvikko

Kokemattomuus ei merkitse kyvyttömyyttä.
Vastuuasemiin on vaikeina aikoina sanottu tarvittavan kokeneita poliitikkoja, koska kokemattomille helpotkin ajat ovat kyllin vaikeita.

Pääministeriksi nouseva keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ei istu tähän kaavaan, sillä hänen poliittinen kokemuksensa on vähäistä. Hän aloittaa vasta toista eduskuntakauttaan, eikä hänellä ole ministerikokemusta.

Keskusta haki itselleen puoluerahoitusskandaalin ja neljän vuoden takaisen vaalitappion jälkeen taatusti ryvettymätöntä johtajaa. Poliittisesti kokematon ei ole ehtinyt ryvettyä, ja valinta osui siksi Sipilään.

Sipilä on yritysjohtajana menestynyt insinöörimies, mutta hänen kyvystään kantaa vallan vaivat ei vielä ole näyttöä. Sitä, hyvää tai kelvotonta, aletaan saada myöhemmin tänä vuonna.

Uskonmies joutuu näyttämään, onko syytä luottaa vanhaan hokemaan, jonka mukaan Herra viran antaessaan antaa myös sen hoitamiseen tarvittavan järjen.

Sipilän onnistumisen epäilijöille tiedoksi, että lyhyellä puoluejohtajakokemuksella ja ilman riviministeritaustaa on Suomessa noustu pääministeriksi ennenkin. Yksi tällainen nousija on Paavo Lipponen (sd), josta tuli kahdeksaksi vuodeksi pääministeri keväällä 1995.

”Joutuminen” suoraan pääministeriksi ei aiheuttanut mitään hapuilua, vaan Lipponen johti hallitusta alusta alkaen lujalla kädellä. Nyt Lipposen ärhentelevää jämäkkyyttä kiittää myös osa niistä, jotka sitä sen ilmenemisaikana arvostelivat.

Keskustassakin on ennen Sipilää noustu pääministeriksi lyhyellä puheenjohtajakokemuksella. Esko Aho valittiin keskustan johtoon kesällä 1990, ja jo seuraavana keväänä hänet nimitettiin pääministeriksi ilman edeltävää ministerikokemusta.

Ahon edeltäjä Harri Holkerikaan (kok) ei ollut ehtinyt toimia riviministerinä, kun kutsu pääministeriksi tuli 1987.

Myös moninkertainen pääministeri Kalevi Sorsa (sd) aloitti pitkän valtioneuvostouransa 1972 suoraan pääministerin paikalta. Hän oli sitä ennen toiminut kolme vuotta Sdp:n puoluesihteerinä.

Sorsa oli noussut siihen tehtävään leirien ulkopuolisena yllätysnimenä, kun puheenjohtaja Rafael Paasio katsoi tarvitsevansa lähimmäksi miehekseen demarien puolueriidassa ryvettymättömän hahmon. Sorsa oli ollut töissä Ranskassa ja näin olleen etäällä Sdp:n puoluehajaannuksen osapuoliveijareista.

Tästä nähdään, ettei ryvettyminen ole keskustalaisten yksinoikeus, vaan ryvettymätöntä on joskus haettu keskeiseen puoluetehtävään myös toisaalla puoluekentässä.

Pääministeriksi on noustu lyhyellä kokemuksella aikaisemminkin.

Sipilä on tuore kasvo, mutta hänen takanaan väijyy monissa liemissä keitettyjä parkkiintuneita keskustapoliitikkoja. On kysytty, syökö Sipilä heidän kädestään.

Timo Soini (ps) lienee keskustan ”vahakabinetista” puhuessaan tarkoittanut Seppo Kääriäisen, Mauri Pekkarisen ja Sirkka-Liisa Anttilan kaltaisia veteraaneja, jotka uusivat vaaleissa eduskuntapaikkansa.

Kokemattomuus ei kuitenkaan ole hyve eikä kokemus pahe. Hyvää (tai huonoa) politiikkaa voidaan tehdä kokemuksen pituudesta riippumatta.

Naapuripuolueen vahakabinetista puhuva Soini on johtanut omaa puoluettaan nyt 18 vuotta. Maalaisliitto-keskustassa kukaan ei ole tehnyt yhtä pitkää puoluejohtajauraa sitten tehtävästä 1964 väistyneen V. J. ”Skimba” Sukselaisen.

Kirjoittaja on Ilta-Sanomien artikkelitoimitttaja.

Artikkelia on korjattu. Alun perin artikkelissa kirjoitettiin, että ”Myös moninkertainen pääministeri Kalevi Sorsa (sd) aloitti pitkän valtioneuvostouransa 1972 suoraan pääministerin paikalta. Hän oli sitä ennen toiminut kolme vuotta Sdp:n puoluesihteerinä.” Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Sorsa toimi 1972 Rafael Paasion toisessa hallituksessa, joka edelsi Sorsan ensimmäistä hallitusta.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nasa tiedottaa ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – seuraa suorana kello 20

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Lahden MM-kisojen avauspäivän puhutuin nimi Adrián Solano ensimmäisestä hiihtokokemuksestaan: ”Luulin kuolevani”

    6. 6

      Video: Moottoritiellä ajanutta Artoa oli Lohjalla vastassa kolarisuma: ”Rautaa ja peltiä ihan reilusti”

    7. 7

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    8. 8

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    9. 9

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    10. 10

      Westworld-kaunotar saapui gaalaan ilman alusvaatteita – uskalias asu ei jätä paljon arvailujen varaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nasa tiedottaa ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – seuraa suorana kello 20

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Lahden MM-kisojen avauspäivän puhutuin nimi Adrián Solano ensimmäisestä hiihtokokemuksestaan: ”Luulin kuolevani”

    6. Näytä lisää