Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Prisman edestä napattu Topi-koira löytyi vihtiläismiehen hallusta – Poliisi: Teon motiiveista ei käsitystä

Onnellinen lopputulos
MS-tautia sairastavan naisen lemmikkikoira varastettiin keskiviikkona Kirkkonummen Prismasta.
Kahdeksanvuotias brasilianterrieri Topi odotteli keskiviikkoiltana kauppaan poikennutta omistajaansa valjaissa Prisman aulassa, kun paikalle saapunut mies otti koiran mukaansa ja poistui paikalta.

Ollessaan lähdössä liikkeestä pois noin kello 21.15 aikaan koiranomistaja huomasi Topin kadonneen. Hän teki rikosilmoituksen poliisille ja jäi murehtimaan koiransa kohtaloa.

Varkauden selvittämiseksi poliisi julkaisi koiran tuntomerkit ja kehotti yleisöä ilmoittamaan havainnoistaan Topin katoamiseen liittyen.

Perjantaina, noin puolitoista vuorokautta Topin katoamisen jälkeen, poliisi tiedotti koiran löytyneen.

– Koira löytyi yleisövihjeiden perusteella Vihdistä, Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen rikosylikonstaapeli Hannu Kangas kertoo.

Koira löytyi vuonna 1980 syntyneen vihtiläismiehen hallusta. Mies on otettu kiinni kuulusteluja varten.

– Teon motiiveista ei ole vielä minkäänlaista käsitystä, Kangas toteaa.

Rikosylikonstaapeli kertoo koiran olleen löydettäessä hyvissä voimissa ja päässeen kotiinsa jo perjantaina aamupäivällä.

– Omistaja oli erittäin onnellinen koiransa löytymisestä, Kangas kuvailee Topin kotiinpaluun herättämiä tunteita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    8. 8

      Top 20: Kansanedustajat, jotka olivat useimmin poissa eduskunnan täysistunnoista

    9. 9

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    10. 10

      Valmentaja hämmästelee Patrik Laineen tekoja – ”Minusta tulee fani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. Näytä lisää