Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lukija kuvasi kolme valopalloa taivaalla – mitä sinä näet kuvassa?

Ilta-Sanomien lukija huomasi perjantaina noin puolen päivän aikaan Helsingin Mellunkylän taivaalla kolme valopalloa.
– Olin parvekkeella veistelemässä ja kuulin lentokoneen jyminää. Lentokonetta en nähnyt taivaalla, mutta huomasin valopallot, kertoo Ilta-Sanomien lukija.

Lukija otti kameran ja nappasi kuvia, joissa valopallot näyttäytyvät pieninä, kuin pölypisteinä. Valopallot eivät ole likaa ikkunassa, sillä lukija kertoi poistaneensa parvekelasit ennen kuvien nappaamista.

Hän kertoo, että valopallot liikkuivat taivaalla vikkelästi ja kulkivat toistensa lomitse. Noin 5-10 minuutin kuluttua hän päätti tarkastella niitä talonsa toiselta puolelta. Kierrettyään talon taakse pallot olivat kuitenkin hävinneet.

Tähtitieteellinen yhdistys Ursan toimituspäällikkö Jaakko Visuri pitää epätodennäköisenä, että kyseessä olisi avaruudellinen ilmiö. Avaruudellisiksi ilmiöiksi lasketaan esimerkiksi tähdenlennot.

– Pisteitä voi aiheuttaa useampikin juttu taivaalla. En voi ottaa kantaa, mitä ne tarkalleen ovat.

Mitä sinä näet kuvissa? Onko kyseessä kolme karannutta ilmapalloa vai likaa linssissä? Ikuistiko lukija taivaalla lentävän ufolaivueen? Kerro mielipiteesi kommenttikentässä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    2. 2

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    3. 3

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    4. 4

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    5. 5

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    6. 6

      Naapurien uskomaton riita: Käsi jäi auton oven väliin – mies raahautui 270 metriä pitkin hiekkatietä

    7. 7

      Tutkimus paljastaa raa’an totuuden: Näin venäläisagentit toteuttivat vuosia jatkuneen dopinghuijauksen

    8. 8

      Kela tarkistaa äitiyspakkausten potkupuvut – valitusten mukaan puvuissa vauvoja raapivia piikkejä

    9. 9

      Kirjaston kirja palautettiin 120 vuotta myöhässä – näin suuri jättisakko lainaajalle olisi kertynyt

    10. 10

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    2. 2

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    3. 3

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    4. 4

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    5. 5

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    6. Näytä lisää