Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Miksi Eurojackpotin 75 miljoonan euron jättipotin oikea rivi kerrottiin jo ennen arvontalähetystä?

Peli
Eurojackpotin jättipotin arvontaa odottava on ihmeissään: tulokset ovat Veikkauksen nettisivuilla jo pari tuntia ennen television arvontalähetystä.
Kansa odotti perjantai-iltana vesi kielellä Eurojackpotin tuloksia. Jaossa oli ennätykselliset 75 miljoonaa euroa. Arvonta oli nähtävissä MTV:n televisiokanavalla puolen yön aikaan. Veikkaus kuitenkin julkisti tulokset nettisivuilla kello 22.

Miksi arvontalähetys tulee televisiosta vasta jälkikäteen?

– Arvontalähetyksen aika on sovitettu MTV:n ohjelmakaavioon, Veikkauksen tiedottaja Niina Vieno vastaa.

Eurojackpot-arvonta ei ole koskaan ollut suora tv-lähetys. Asiaan vaikuttaa se, että kyseessä on kansainvälinen rahapeli.

Vieno kertoo, että aiemmin Veikkaus ilmoitti Eurojackpotin tuloksista samaan aikaan kuin arvontalähetys oli meneillään. Jo jonkin aikaa Veikkaus on ilmoittanut tuloksista heti, kun arvonta on tehty.

– Eurojackpotin tulokset arvotaan Suomessa. Täältä tulokset ja arvontaklippi lähtevät eri maihin. Kukin maa tekee arvonnasta oman lähetyksensä, Vieno kertoo.

Viking Lotto tulee Norjasta

Samaan tapaan tehdään Viking Lotto. Varsinainen arvonta on Norjassa. Suomessa tehdään Viking Lotosta oma suomenkielinen versionsa. Ainoastaan tulokset ja klippi arvonnasta tulevat Norjasta.

Suomessa ainoastaan Lotto on suorana lähetettävä arvonta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

    2. 2

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    3. 3

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    4. 4

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    5. 5

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    6. 6

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    7. 7

      Tradenomien palkka 3533 e/kk – miehillä hurja ero naisiin

    8. 8

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    9. 9

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    10. 10

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. 6

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    7. 7

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    8. 8

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    9. 9

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    10. 10

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

    2. 2

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    3. 3

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    4. 4

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    5. 5

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    6. Näytä lisää