Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Sipilä: Ei estettä jatkolle perussuomalaisten kanssa

ISTV Live
Hallitustunnustelija, puhemies Juha Sipilä (kesk) piti tiedotustilaisuuden illalla.
Ennen illan tiedotustilaisuutta Sipilä tapasi työmarkkinaosapuolet.

Aiemmin päivällä hän kävi keskusteluja perussuomalaisten kanssa.

– Olemme käyneet nämä kysymykset oikeastaan uudelleen läpi. Yhteenvetona voidaan sanoa, että olemme päässeet yhteisymmärrykseen näistä keskeisistä kysymyksistä, etteivät ne enää aseta estettä jatkolle, Sipilä totesi.

Keskusteluista työmarkkinaosapuolten kanssa Sipilä totesi, että yhteisestä tahtotilasta yhteiskuntasopimuksen saavuttamiseksi pidetään kiinni.

– Erittäin hyvä palaveri. Nytkin puhuimme suoraan ja kipukohdat ovat tiedossa. Tämä ei ole helppo harjoitus, hän sanoi.

– Sovimme seuraavista askelmerkeistä ja päätimme jatkaa prosessia.

Lähipäivät tärkeitä

Lähipäivät näyttävät, kuinka paljon perussuomalaiset pystyy saamaan läpi omia, esimerkiksi maahanmuuttopoliittisia linjauksiaan neuvotteluasemassaan.

– Totta kai meillä on kompromissihalua, kaikilta puolueilta sitä täytyy löytyä. Mutta ei perussuomalaiset voi olla mikään erityistapaus, että meiltä vaaditaan enemmän kuin muilta, sanoi puheenjohtaja Timo Soini.

Keskustan ja kokoomuksen on helpohko löytää yhteisymmärrys talouslinjasta, ja EU-kirjauksen muutoksenkin Sipilä kertoo keskustan ostaneen kokoomukselta noin vain.

Keskusta oli alun perin sitä mieltä, että EU-maiden yhteistä talouskuria ei pidä enää syventää. Kokoomus ja vihreät karsastivat linjausta heti.

– Tämä kritiikki on otettu huomioon uudessa paperissa, josta nyt parasta aikaa neuvotellaan, Sipilä kertoi maanantaina.

Sdp ei ole lähdössä hallitukseen

Sisäisistä linjaeroista kärsivä Sdp on tehnyt selväksi, ettei se lähde samaan hallitukseen kokoomuksen kanssa, joten Sipilällä on paineita valita kolmanneksi isoksi perussuomalaiset. Hänelle voi kuitenkin koitua vaikeaksi saada aikaan työmarkkinoita uudistava yhteiskuntasopimus, jos palkansaajapuolue Sdp ei ole hallituksessa.

Yhteiskuntasopimusta koskevien neuvotteluiden jatkostakin oli määrä sopia maanantai-iltana.

Sipilä pitää kuitenkin edelleen kiinni siitä, että hallituspohja on tiedossa torstaina, varsinaiset hallitusneuvottelut alkavat perjantaina ja toukokuun lopussa maalla on uusi hallitus.

Vääntöä koko maanantai

Vaalitulos edellyttää Sipilän mielestä sitä, että perussuomalaisten hallituskelpoisuus selvitetään juurta jaksain, vaikka puolueen muista kaukana olevat näkemykset ovat yllättäneet hänet. Sipilä oli valmis käyttämään vääntöön koko maanantain, vaikka muita eduskuntaryhmiä hän tapaa vain puoli tuntia vuoronperään tiistaina.

– Toki meillä on muitakin vaihtoehtoja siinä tapauksessa, että perussuomalaisten kanssa ei päästä yhteisymmärrykseen. Mehän ei kahdestaan muodosteta hallitusta missään tapauksessa.

Kaikki puolueet ovat yhä mukana keskusteluissa, vaikkakin vasemmistoliiton Sipilä uskoo jo asennoituvan suosiolla oppositioon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    6. 6

      Aleksi Valavuori sai uuden työn: ”Hyvä ottaa happea suomalaisesta urheilusta”

    7. 7

      ”Kettumiehen” salakuvaus kävi kalliiksi – joutuu maksamaan tuntuvat korvaukset

    8. 8

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    9. 9

      Entinen NHL:n kovanyrkki ärähti Komaroville – ”Takaisin Venäjälle naama rikkinäisenä”

    10. 10

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    3. 3

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    6. 6

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    7. 7

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    8. 8

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    9. 9

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    10. 10

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    6. Näytä lisää