Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Rinne: Kolmen puolueen hallituspohja paras

Rinteen mukaan Sdp on ”vakavissaan tavoittelemassa hallituspaikkaa”.
Puheenjohtaja Antti Rinne (sd) oli oman käyntinsä jälkeen yhtä ympäripyöreä oman puolueensa mahdollisuuksista hallitukseen kuin kokoomuksen Alexander Stubb.

Rinne kuitenkin sanoi – Timo Soinin lailla – että kolmen puolueen hallitus olisi paras vaihtoehto.

– Hallituspohjasta ei puhuttu. Kyllä Sdp on vakavissaan tavoittelemassa hallituspaikkaa. Se riippuu siitä, minkälainen ohjelma tulee ja voidaanko sillä viedä riittävästi Sdp:n asettamia tavoitteita eteenpäin.

– Minusta demokratian kannalta näyttäisi järkevältä se, että on kolme suurta hallituksessa, Rinne totesi.

Rinne ei ottanut kantaa, että kumpi puolueista, Sdp vai kokoomus, nähdään Juha Sipilän hallituksessa.

– Se nähdään.

Keskusteluja Sipilän kanssa Rinne kuvaili hallitustunnustelujen vakiotapaan hyvähenkisiksi.

– Käytiin hyvähenkinen keskustelu. Todettiin, että monissa asioissa lisäkeskusteluja pitää olla.

– Puolen tunnin keskustelussa ei pysty avaamaan kaikkea. Täytyy nyt käydä keskusteluja ja löytää ratkaisu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    2. 2

      Kike Elomaa kohahdutti Linnassa – onko tässä itsenäisyyspäivän antavin kaula-aukko?

    3. 3

      Riku Rantala ja Tunna Milonoff astelivat Linnan juhliin – tyrmäävän kauniit vaimot varastivat huomion

    4. 4

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    5. 5

      Esikoistaan odottava Jaana Pelkonen asteli Linnaan ”diskopallona” – kimalteleva paljettipuku korosti vauvavatsaa

    6. 6

      Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Kirkon edustajat aloittivat toisen kättelyn

    7. 7

      Upeaa pukuloistoa Linnassa – katso päivittyvä kuvagalleria vieraista

    8. 8

      Harvinainen yhteisesiintyminen: Juha Tapio saapui Linnaan Raija-vaimonsa kanssa – hyvin tyköistuva iltapuku

    9. 9

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä – IS seuraa hetki hetkeltä

    10. 10

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    6. 6

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    7. 7

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    8. 8

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä – IS seuraa hetki hetkeltä

    9. 9

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    10. 10

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    2. 2

      Kike Elomaa kohahdutti Linnassa – onko tässä itsenäisyyspäivän antavin kaula-aukko?

    3. 3

      Riku Rantala ja Tunna Milonoff astelivat Linnan juhliin – tyrmäävän kauniit vaimot varastivat huomion

    4. 4

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    5. 5

      Esikoistaan odottava Jaana Pelkonen asteli Linnaan ”diskopallona” – kimalteleva paljettipuku korosti vauvavatsaa

    6. Näytä lisää