Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kommentti: Sipilä sai selkänojan koville otteille - Sdp tuskin hallitukseen

Niin siinä sitten kävi, kirjoittaa Ilta-Sanomien politiikan toimituksen esimies Mika Koskinen.
Hallitustunnustelija Juha Sipilä (kesk) joutui nostamaan kädet pystyyn. Kilpailukykyä siivittävää yhteiskuntasopimusta ei tule. Keskiviikkona ehti jo haiskahtaa siltä, että työmarkkinaihme olisi sittenkin mahdollinen. Mutta ei. Se mikä epäonnistui 90-luvun lamassa, epäonnistui myös 2010-luvun talouskurjuudessa. Paketti oli liian kunnianhimoinen ja aikaa liian vähän.

Sipilä ilmoitti heti, että hallituksen talousohjelman on nyt perustuttava valtiovarainministeriön madonlukuihin. VM ilmoitti vaalien alla, että julkisen puolen sopeutustarve on kuusi miljardia euroa vuoden 2019 loppuun mennessä. VM:n mukaan valtiontalouden sopeutustarve on 4 miljardia euroa ja kuntien 2 miljardia euroa.

Käytännössä puhutaan leikkauksista ja säästöistä. Hallituspohjaa on nimittäin rakennettu sillä ajatuksella, että veronkorotusten tie on kuljettu loppuun. Moni palkansaajakin tulee tuntemaan sopeutuksen nahoissaan, tavalla tai toisella.

Yhteiskuntasopimuksen kaatuminen tarjoaa Sipilän tulevalle hallitukselle hyvän selkänojan: Joudumme valitettavasti tekemään sopeutukset kovimman kautta, kun ay-liikkeeltä ei löytynyt vastuullisuutta. Tämä tullaan kuulemaan vielä monta kertaa lähivuosien aikana.

On muuten mielenkiintoista, että Sipilä liputtaa nyt täysin avoimesti VM:n laskelmien puolesta. Vaalien alla keskusta ei ollut täysin valmis sitoutumaan VM:n matokuuriin, toisin kuin kokoomus, joka saattaa nyt olla se todennäköisempi kolmas suuri puolue hallituksessa.

Antaa siis hallituksen hallita ilman työmarkkinajärjestöjä. Se saattaa lopulta olla suuri etu. Harvoin seuraa mitään hyvää siitä, kun poliitikot sorkkivat työmarkkinoita ja päinvastoin. Muistetaan vaikka kokoomuksen Jyrki Kataisen Sari Sairaanhoitaja -puheet vuoden 2007 eduskuntavaalien alla. Niistä alkoi palkkakiima, kilpailukyvyn rapautuminen ja kasvava työttömyys. Tätä ongelmakimppua yritettiin avata tänään myttyyn menneellä yhteiskuntasopimuksella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    4. 4

      Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Keille kaikille tiemaksut lankeaisivat? Näin kohdeltaisiin prätkiä, polkupyöriä, traktoreita, mopoja, mönkijöitä...

    7. 7

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyivät lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    8. 8

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    9. 9

      Esko Roine muistelee kollegoidensa muistisairauksia – näyttelijä ”ampui itsensä” vahingossa kesken esityksen teatterilavalla

    10. 10

      Käytätkö silmälaseja? 6 tyyliasiaa, jotka kannattaa ottaa huomioon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    8. 8

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    9. 9

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    10. 10

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    4. 4

      Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. Näytä lisää