Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tähän se tyssäsi: +20 astetta jää toiveeksi – ”epävakautta luvassa”

Lyhyt ilo
Keskiviikona hieno kevätkeli lämpöennätyksineen on tällä erää ohi. Viikonloppua kohden mennään epävakaisissa merkeissä.
Tänään torstaina ei kolkutella enää parinkymmenen asteen lämpötiloja edes lämpimimmässä osassa Suomea eli lännessä, Ilmatieteen laitos kertoo.

– Tänään on jo selvästi viileämpää, vaikka lännessä, Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa, voi päivälämpötila kohota enimmillään vielä 18 asteeseen, päivystävä meteorologi Joonas Moilanen kertoo.

Pääkaupunkiseudulla lämpötilat laskevat pilvikerroksen alla, ja lämpötilat jäävät 15 asteeseen. Illalla taivas alkaa selkeytyä lännestä alkaen. Idässä odotetavissa on runsaampia sateita, ja lämpöä on vain reilut kymmenen astetta.

Pohjoisimmassa Suomessa jäädään kymmenen asteen molemmin puolin. Oulun korkeudella lämpöä on kuitenkin kohtuulliset noin 15 astetta.

Eilen kevään lämpöennätys rikottiin Lappeenrannassa, Konnunsuon mittausasemalla, jossa Ilmatieteen laitoksen mittari näytti 21,1 celsiusastetta. Parilla muullakin paikkakunnalla lämpötila kohosi yli parikymmenen asteen.

– Vastaavia 20 asteen lämpötiloja ei lähipäiviksikään ole näkyvissä. Melko epävakaisessa säässä mennään ainakin alkuviikolle, ja ainakin lauantai on suhteellisen viileä päivä koko maassa. Sunnuntaina hieman lämpenee, reiluun 15 asteeseen etelässä.

– Mutta eiköhän se siitä nyt pikkuhiljaa lämpene kesää kohden, Moilanen lohduttelee.

Artikkelin videolla HS Uutisten meteorologi kertoo päivän säästä.
  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    2. 2

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    3. 3

      Pettynyt Kerttu Niskanen kertoi hämmästyksestään Ylelle: ”Mitä hemmettiä tein väärin!”

    4. 4

      Axl Smith viestitteli uhmakkaasti ennen oikeusprosessia: ”Kaikki matsku tulee näytille”

    5. 5

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    6. 6

      Anne Kyllönen romahti kympillä – avautui Ylellä kyynelsilmin ongelmistaan

    7. 7

      Marit Björgen ylivoimainen naisten kympillä – Krista Pärmäkoskelle iso pettymys

    8. 8

      Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

    9. 9

      Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

    10. 10

      Björgeniltä yllättävä kommentti Ylen lähetyksessä: ”Mietin, onko kisaan lähdössä mitään järkeä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    7. 7

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    8. 8

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    9. 9

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    2. 2

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    3. 3

      Pettynyt Kerttu Niskanen kertoi hämmästyksestään Ylelle: ”Mitä hemmettiä tein väärin!”

    4. 4

      Axl Smith viestitteli uhmakkaasti ennen oikeusprosessia: ”Kaikki matsku tulee näytille”

    5. 5

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    6. Näytä lisää